The Young and the hopeless [ Takkii ]

[Takibi]

"Ai. Sinulla ei siis ole sukunimiä" Amber toisti pohtivan kuuloisena. Hänen pienet aivonsa eivät saattaneet käsittää, miksei jollakin henkilöllä ollut sukunimeä. Tyttö kuitenkin unohti nopeasti asian, kun Reno alkoi kertomaan vanhemmistaan.
"Tuntisinpa minäkin vanhempani" Amber huokaisi. Hänestä oli aika ajoin turhauttavaa olla näin pieni ja heikko. Olisi edes voimakas eläinhahmo, jolla puolustaa itseään. Mutta Amber oli kissa, eikä mahtanut sille mitään.
"Ai paikkaa missä olla?" Amber näytti vaivaantuneelta ja vilkaisi toista varovasti.
"Ei oikeastaan. Tai no olin tädin luona, mutta hän ei pitänyt minusta. Joten karkasin. Nyt olen asunut.. siellä täällä" Amber sanoi varovaisesti. Häntä hieman nolotti se, että asui yksin.

[Koji-Chan]

"Niin." demoni sanoi. Olisihan sukunimi kiva toisaalta, mutta mihin sitä tarvitsee muka. Suurin osa tietää kenestä puhutaan kylässä, jos mainitaan demoni nimeltä Reno. Sääli oli, kun tyttö oli vielä hirveän nuori ja joutui asumaan siellä täällä. Ei varmastikaan mukavaa. Reno ei tiennyt, kehtaisiko kysyä, että haluaisiko tyttö tulla hänen luokseen.
"Jos tahdot voit tulla asumaan luokseni." demoni sanoi ja jatkoi hautojen katselua, mutta ei millään löytänyt juuri oikeita hautoja..

[Takibi]

Amberin pysähtyi yllättyneenän näköisenä. Reno ottaisi hänet asumaan luokseen? Amber tuijotti varpaitaan ujosti ja vilkaisi toiseen.
"Ottaisit minut.. asumaan luoksesi?" Amber tuijotti toisen kasvoja ja etsi merkkejä siitä, että Reno puhui totta. Hän luotti mieheen jo nyt, mutta pelkäsi uudelleen hylkäämistä.
"Etkä koskaan hylkäisi, niinhän?" Amber kysyi vakava ilme kasvoillaan. Hän ei kestäisi enää toista kertaa vanhempien hylkäämistä.

[Koji-Chan]

Reno katsahti yllättyneeseen tyttöön.
"Kyllä, jos tahdot." demoni vastasi hymyillen. Hän peitteli innostuneisuuttaan, kun Reno oli tahtonut aina olla isä ja nyt hänestä tulisi.
"En tietenkään hylkäisi. Ei lasta saa hylätä, jos sellaisen hankkii. Ei missään tilanteessa." Reno sanoi ja meni taas Amberin eteen ja kyykistyi: "Lupaan, etten hylkäisi sinua vaikka tekisit mitä."demoni sanoi.

[Takibi]

Amber tuijotti toisen kasvoja vielä hetken ja huomasi tämän puhuvan rehellisesti. Kyyneleet kirposivat tytön punaisiin silmiin, kun tämä tajusi saavansa viimein perheen, jota oli jo pitkään kaivannut. Vanhemmistaan hän ei tietänyt vieläkään mitään, mutta ei sillä enää ollut niin väliä. Hänellä oli nyt uusi, rakastava perhe. Amber vilkaisi maahan ja sitten varovasti kietoi kätensä toisen ympärille ja rutisti tätä.
"Otoosan.." Amber mumisi hiljaa ja sulki silmänsä.

[Koji-Chan]

Reno liikuttui, kun näki tytön ihan itkevän. Meinasi hän itsekkin, mutta ryhdistäytyi ja päätti hehkuttaa aisaa myöhemmin. Isänä oleminen oli taatusti todella ihanaa ja siksi Reno tahtoikin sellaiseksi. Ja mukavaa, kun Amber oli vielä nuorikin, ettei tämä olisi sitten heti muuttamassa pois kotoa omaan kämppäänsä. Demoni hymyili hieman liikkuttuneesti ja samalla isällisesti ja halasi Amberia takaisin.
"Haluatko tulla katsomaan uutta kotiasi?" Reno kysyi.

[Takibi]

Amber pyyhki kyyneleitään ja nyökkäsi. Totta kai hän uuden kotinsa halusi nähdä. Tyttö vilkaisi hautoihin meilkein pahoillaan olevan näköisenä. Jos isä ja äiti olisivatkin täällä. Ja nyt hän ei löytäisi heitä. Jos he olivatkin nyt hänen vieressään ja Amber ei vain huomannut mitään.
"Luuletko, että... äiti ja isä pettyvät?" Amber kysyi ja katsoi toista huolestuneen näköisenä. Hän halusi kuulla Renon mielipiteen. Amberista tuntui nyt, että hän pettäisi omat vanhempansa menemällä Renon matkaan. Mutta hän kovasti halusi uuden isän ja Reno oli mukava. Täydellinen isä Amberista. Isä, joka ei koskaan hylkäisi.

[Koji-Chan]

"Tuskin he pettyvät. Uskon, että he ovat vain onnellisia, kun löydät kodin." Reno sanoi mielipiteensä ja toivoi. Hän ainakin olisi onnellinen, jos oma lapsensa löytäisi sitten kodin. Mies muistikin yhden asian pian, että toivottavasti Amberia ei haittaa se sitten, että hän on demoni.
"Haluatko tulla reppuselkään vai käveletkö mielummin?" Reno hymähti.

[Takibi]

Amber hymyili. Jos kerran Reno sanoi, että he olisivat onnellia, niin he sitten olisivat onnellisia, ainakin Amberin mielestä. Vielä kerran hautoja vilkaisten Amber tarttui Renon käteen.
"Pääsisinkö reppuselkääsi?" Amberin silmät loistivat. Hän harvoimmiten pääsi kenenkään reppuselkään, joten tilaisuus oli aivan ainutlaatuinen.

[Koji-Chan]

Reno hymähti lempeästi. "Kyllä, siksihän kysyin." hän sanoi ja väkisinkin tuon katseen edessä heltyi. Renoon ainakin tehosi tuo koiranpentu ilme, ehkä liiankin hyvin.
"Kiipeä vain selkään." demoni sanoi, laittoi nopeasti hiuksensa kiinni taskusta löytyneellä narulla ja siirsi ne sitten enemmän eteen. Hiukset olivat pitkät ja paksut ja olisivat saattaneet häiritä, jo hänen selässään oli.

[Takibi]

Amber hymyili aurinkoisesti ja katseli suurella mielenkiinnolla, kun Reno laittoi hiuksensa kiinni. Jos tyttö olisi ollut vanhempi, hän olisi luultavasti huomannut kuinka suuri huomionosoitus tämä oli, Renohan oli ajatellut hänen parastaan tässä vaiheessa. Mutta koska lapsi vasta oli, Amber ajatteli, että Reno halusi näyttää tyylikkäämmältä, kun he menisivät hänen taloonsa. Amber meni hieman kikattaen lähemmäs Renoa ja kapusi miehen selkään.

[Koji-Chan]

Reno nousi seisomaan Amberin kavuttua selkäänsä. Toinen oli kauhean kevyt, no olihan tämä nuori ja lapsi. Silti. Varmaan myös aika näännyksissä raukka, mutta nyt puhaltaisi uudet tuulet kummankin kohdalla.Demoni saisi muutakin tekemistä, kuin vain puutarhansa hoivaamisen.
"Minulla on kaksi tyhjää huonetta talossani, jotka ovat toimineet vierashuoneina. Mutta saat päättää kumman tahdot omaksesi." Reno sanoi ja käveli varovaisesti hautausmaan porttia päin ja siitä ulos.

[Takibi]

Amber katseli kirkkain silmin eteenpäin ja nauroi iloisesti. Hänestä Renon selässä oli kiva olla.
"Saanko oman huoneen?" Amber kysyi ihan äimänkäkenä. Hän ei koskaan ollut omistanut omaa huonetta, paitsi tätinsä luona asui pienessä ja pölyisessä ullakkohuoneessa. Mutta sitä nyt ei voinut huoneeksi kutsua, koska Amber sai vain nukkua siellä. Tyttö oli aivan innoissaan. Hän saisi taas nukkua sängyssä, sai taas kutsua jotain paikkaa kodikseen, sai syödä kunnolla. Hän ei ollut vähän aikaan syönyt muuta kuin hiiriä, ollessaan kissamuodossaan. Niillä hän oli elänyt ja siksi kovin laiha oli, sillä ei pieni hiiri riittänyt ravitsemaan kasvavan tytön tarpeita. Mutta nyt kaikki tulisi muuttumaan, Amber tunsi sen.

[Koji-Chan]

Reno hymähti, eipä tainnut toisella ennen omaa huonetta olla. Kurjaa sinänsä. "Saat tietenkin."
"Jos kerran aijon pitää huolta sinusta, teen sen hyvin." demoni lisäsi vielä astellen kylää päin. Toisaalta hyvä, kun asuttiin laitamilla. Paljon rauhallisempaa ja toisaalta turvallisempaa. Siellä ei paljon ketään asunut, joten tuskin hämärä heppuja olisi paljoa. Ja lähistöllä oli metsää ja mukavaa aluetta, jossa lapset(lapsi) tykkäisi varmasti leikkiä.
"Onko sinulla nälkä tai mitään?"

[Takibi]

Mikan halasi Renoa takaapäin. Hän piti miehestä jo kovasti. Hänhän lupasi huolehtia hänestä, oli lempeä, kuin oikea isä Amberille. Kuultuaan Renon kysymyksen Amberi katsoi Renon selkää nolona.
"Vähän" hän mutisi, sillä ei tosissaan ollut syönyt eilisen jälkeen mitään. Hän oli suoraan aamulla lähtenyt etsimään hautausmaata. Kuin vahvistukseksi tytön sanomalle, hänen vatsansa kurisi.
"Mmm.. aika kovakin" tyttö myönsi ja nojasi päällään toisen selkään.