Night is my time (Koji)

[Koji-Chan]

Tuntui kuin usva ei loppuisi ikinä, ja ihan kuin se vain sakenisi. Mutta, mutta eihän nyt olla voiduttu eksyä. Mutta täällä usvassa kaikki näytti samalta, ihan kaikki. Ei mitään erikoisia tuntomerkkejä nyt löydä usvan keskeltä.
"Ei ole." vampyyri vastasi mietti itsekseen, että miten täältä pääsisi pois. Usvametsään voisi hyvinkin helposti eksyä, ja nyt ehkä oltiinkin. Mutta ei hän viitsinyt mitään sanoa siitä Amberille, tyttöhän joutuisi paniikkiin. Aivan taatusti.
"Ei sinun tarvitse pelätä, ei täällä mitään ole. Ja jos on, niin raivaan sen tieltä pois." Kiyo sanoi ja. Ei häntä pelottanut, tai ehkä vähän. Jonkin matkaa vielä talsittuaan Kiyo pysähtyi. Hän laski Amberin maahan ja sanoi: "Kiipeä reppuselkääni." punatukkainen sanoi, kääntyi selin Amberiin ja kyykistyi.

[Takibi]

Amber nyökkäsi ja nosti katsettaan toisen puserosta. Jos kerran Ani sanoi, ettei metsässä ollut mitään- tai jos olikin hän raivaisi ne pois tieltä- niin silloin tyttö totta kai uskoi häntä. Amber käänteli päätään ympärilleen. Metsä oli totta kai vielä uhkaavan näköinen ja sumu sen kuin tiivistyi, mutta ei nuori animaagi pelännyt enää niin paljon. Kiyon tuoma turva teki Amberin olon turvalliseksi. Kiyo kyllä suojelisi häntä.

Amber katsoi ihmeissään, kun Kiyo pysähtyi ja laski hänet maahan. Hetken ajan tyttö luuli, että tämä oli jättämässä häntä yksin metsään. Mutta sitten mies kääntyi selin ja kyykistyi, kutsuten Amberin reppuselkäänsä. Tyttö nyökkäsi, hymyili ja kapusi ketterästi toisen selkään. Tarkemmin ajatellen, siellä oli paljon mukavempaa kuin toisen sylissä. Nyt pystyi painamaan päänsä toisen selkää vasten ja levätä. Haukotellen Amber tarrautui toisen olkapäihin ja painoi päänsä tämän hartioita vasten.

[Koji-Chan]

Kiyo antoi Amberin nousta reppuselkäänäsä ja nousi sitten seisomaan. Nyt muuttuisi tapa liikkua täällä usvassa.
"Pidä sitten kunnolla kiinni." vampyyri sanoi hieman hymyillen, viekas pilke suupielessä. Hän kasvatti pian selkäänsä suurehkot lepakkomaiset siivet. Olisi helpompaa lentää tämän usvan yläpuolella, kuin liikkua maankamaralla jossa näki juuri ja juuri nenänsä.
"Ethän pelkää korkeita paikkoja?" punatukkainen kysyi ja oli muutamalla siiven iskulla noussut metrin, puoli, maasta. Lentäminen ei niin helppoa ollut, kun oli lastia. Mutta eihän pikkutyttö paljoa paina, joten aika helppoa tämä on. Ja yläspäin ei ollut niin helppoa lentää, joten joutui menemään hieman yläviistossa.

[Takibi]

Amber hätkähti kun yhtäkkiä Kiyon selkään ilmestyivät suuret lepakkomaiset siivet. Ennen kuin tyttö kerkesi tajutakkaan, Kiyo oli jo kovaa kyytiä nousemassa ylöspäin kohti taivasta. Silmät suurina Amber katsoi alas - josta kyllä ei näkynyt enää mitään, usvan peittäessä maaperän - ja sitten ympärilleen. Hän ei ollut koskaan ollut näin korkealta, mitä nyt kiivennyt puun latvaan, mutta lentänyt hän ei ollut koskaan. Toivonut olisi kyllä- siivet kun omisti - että voisi joku päivä lentää taivaalla yhtä vapaasti kuin linnut. Amber katsoi alas uudestaan ja löysensi hieman käsiensä otettu Kiyon vaatteista. Hän halusi nähdä jotakin, jos vaikka usva hetkeksi väistyisi ja paljastaisi mahtavat maisemat. Turha toivo. Pettyneenä Amber kurkotti pidemmälle ja juuri silloin musta varjo sukelsi hänen kasvojensa ohi. Kauhuissaan Amber kirkaisi ja irroitti otteensa Kiyon vaatteista, suunnaten kätensä kasvojensa suojaksi. Amberin heikot jalkavoimat eivät kuitenkaan riittäneet selässä pysymiseen ja hän tunsi kallistuvansa taaksepäin.
"Ani!" Amber huudahti ja hapuili jotakin mihin tarttua. Myöhäistä. Painovoima vaati veronsa ja tyttö tippui alas päin kuin veltto jauhosäkki. Amber tunsi kuin hidastuneena tippuvansa alaspäin. Hän näki Kiyon vieressä lepattavan pöllön ja tajusi vasta nyt sen olleen se "musta varjo" jota hän oli niin säikähtänyt. Amber sulki silmänsä ja jäi odottamaan iskua, jonka hän kohta tulisi saamaan kun paiskaituisi maahan.

[Koji-Chan]

Kiyo toivoi, että Amber pitäisi hyvin kiinni. Sillä jos normaali ihminen putoaisi, se olisi aika varmasti kuolema. Tai sitten vain kuolema vaanisi vieressä, mutta ei iskisi heti. Kivulias kuolema olisi kaikista pahin vaihtoehto. Vampyyrina joutui vain kitumaan, harvoin odottamaan kuolemaa. Vaikka sitä toivoisikin. Pian lasti tuntuikin kevenevän.
'Mitä..?' hän ihmetteli, kunnes kuuli Amberin kiljasus.
Ei hitto. Ei olisi pitänyt yrittää tätä, olisi pitänyt vain suosiolla jatkaa matkaa tuon usvan läpi. Eikä yrittää päästä helpoimman kautta. Vampyyri heittäytyi painovoiman vietäväksi, ja osaksi liisi alaspäin. Toivoen, että saisi tytön kiinni. Hyvä mahdollisuus olisi, kun painovoima veisi varmaan hänet ensin alas. Kun tietenkin nyt Kiyo painoi enemmän, olihan hän aikuinen mies, vaikka aika luikkukin, mutta Amber oli vasta pieni tyttö. Vampyyri vetäisi Amberin pian syliinsä, kun hän yritti saada putoamisensa loppumaan siipiensä avulla, hänen toinen siipensä osui hyvin ilkeästi johonkin oksaan. Kiyo kirosi mielessään, kun ei nyt tytön kuullen viitsinyt kirota. Mutta tästä enään punatukkainen ei oikein kerennyt tehdä mitään, muuta kuin tuntea osuvansa kosteaan maahan, ja toivoa, ettei Amberiin sattuisi.

-----------------------------
Ei olis varmaa kantsin kattoo yhtt Rinsessa elokuvaa tänää Oô

[Takibi]

Amber piti silmiään tiukasti kiinni ja odotti, odotti sitä kipua, joka syntyisi siitä kun hän paiskautuisi maahan. Mutta Amber ei tuntenutkaan maata, vaan kädet ympärillään, jotka vetäisivät hänet syliinsä. Tyttö aukaisi silmänsä varovasti, muttei erottanut mitään muuta kuin harmaata usvaa ja siivet jotka yrittivät epätoivoisesti jarruttaa tippuvaa matkaa. Amber tunsi kuinka Kiyo osui johonkin ja sulki taas pelästyneenä silmänsä. Matka jatkui alaspäin, kohti kosteaa ja kylmää maata. Amber tunsi kuinka Kiyo osui maahan, mutta häneen ei sattunut, sillä miehen keho suojeli häntä hyvin. Amber kuitenki lensi sen jälkeen hieman kauemmas Kiyosta ja ilmat pakenivat hänen sisältään ja oksat raapivat kehoon ikäviä haavoja. Köhien tyttö nousi ylös ja yritti vetää henkeä takaisin sisäänsä.
"Ani?" tytön ääni oli pieni ja vikisevä, mutta saatuaan taas ilmaa keuhkoihinsa hänen äänensä muuttui normaaliksi.
"Ani?!" Amber kutsui kauhuissaan. Hän ei erottanut muuta kuin sumua. Vai hetkinen, oliko tuossa kauempana oleva tummavarjo Anin?! Nuori animaagi konttasi lähemmäs ja tunnisti maassa makaavan henkilön Kiyoksi.
"ANI!" Amberin silmistä tuli kyyneliä kun hän konttasi aivan vampyyrin viereen ja ravisteli tätä hellästi kädestä.
"Ani, oletko kunnossa?"

[Koji-Chan]

Kiyo tunsi kuinka kipu iskeytyi varmaan koko kehoon, mutta ihan elossa ainakin oltiin. Vampyyrit ei niin vain kuole. Hän ei kuitankaan jaksanut millään vielä nousta. Pässä jyskytti kauheasti, ja tuntui miten verivana valui takaraivoa pitkin ja toi jo valmiiksi punaisiin hiuksiin vähän lisää puneisen sävyä. Käsissä oli oksien tuottamia pienempiä haavoja, joista osa oli jo alkanut hiljalleen parantua. Tuntui kuin pari vanhaa arpeakin olisivat auenneet uudestaan. Vampyyri hengitti hieman raskaan kuuloisesti, hän oli keskittynyt kivun tuntemiseen, mutta Amberin ääni sai hänet palaamaan maan kamaralle. Toivottavasti tyttö olisi sentään kunnossa.
"Niin kunnossa kuin voi olla." Kiyo sanoi ja avasi silmänsä, kun oli pitänyt niitä jo jonkin aikaa kiinni. Hän nousi istumaan. Ai helvetti... Kipu ei sitten heti lopu. Ja tällä hetkellä takaraivoa ja selkää koski kaikista eniten, mutta hän pyrki, ettei näyttäisi kipuaan Amberille.
"Oletko itse kunnossa?" punatukkainen kysyi ja laittoi silmälasinsa paremmin, hyvä kun ne nyt olivat kunnossa. Sitten hän pyyhki suupielestään valuvan verivanan paitansa hihaan. Tuntui kuin selkäranka olisi mennyt ihan paskaksi, ja pääkin haljennut. Mutta tuskin niin pahasti nyt meni.

[Takibi]

Amber hymyili hieman ja pyyhki kyyneleitään pois. Jos Ani kerran sanoi olevansa kunnossa, niin hän sitten oli kunnossa. Ainakin Amber uskoi niin. Kuitenkin hänen tarkat lapsen silmänsä huomasivat Kiyon tuskasta puhuvan ilmeen.
"Onko Ani ihan ihan ihan varmasti kunnossa?" Amber kysyi ja rypisti silmäkulmiaan huolestuneen näköisenä. Silmät tarkkailivat toista katseen siirtyessä Kiyon jaloista kohti tämän päätä ja lopulta jäivät herkeämättöminä tuijottamaan toisen silmiä. Tyttö niiskaisi ja pyyhki kädellään kirvelevää poskeaan. Amber katsoi kättään ja huomasi siinä kohtaa mistä oli poskeaan pyyhkinyt pienen verivanan. Poskissa sijaitsevista haavoista, jotka olivat syntyneet terävien oksien lyödessä häntä kasvoille, vuosi siis mitä ilmeisimmin verta. Amber tuijotti kättään pelästyneenä ja vilkaisi sitten Kiyohon.

[Koji-Chan]

"Olen ihan varmasti kunnossa, älä huolehdi." Kiyo valehteli, hyvin vakuuttavasti. Hän ei halunnut sanoa pikkutytölle suoraan, että oikeasti sattui oikeasti helvetisti. Ei sellaista edes voisi sanoa. Vampyyri katsahti tytön poskessa olevaan haavaan. Miksi toinen näytti niin pelottavalta..?
Ainiin... Amber luuli varmaan, että hän saisi jonkun kohtauksen haistaessaan tuoreen veren. Ei hän juonut edes ihmisen verta.
"Vuodat verta." Kiyo sanoi ojensi kätensä Amberia päin, ja pyyhki veret tämän poskesta hihaansa.
"Etkai pelkää minua?" Kiyo kysyi.

[Takibi]

Amber värähti hieman Kiyon kosketuksen alla. Hänen aivonsa olivat tosiaan yhdistäneet sen tosi asian, että vampyyri + veri eivät olleet hyvä asia. Vaikkei paljon vampyyreistä tiennytkään, tiesi Amber silti, että ne juovat verta ja mielelllään nuorten ihmisten verta. Tyttö katsoi kulmiensa alta Kiyota pelokkaana. Äkillisesti hän ei nähnytkään tätä enää turvallisena isoveljenä eläimellisinä piirteineen, vaan uhkani joka yritti saada hänen henkensä. Amber sulki silmänsä tiukasti kiinni ja pienen poksahduksen jälkeen hän oli muuttunut takaisin kissaeläimeksi. Tyttö katseli eläinmuodossaan toista ja sähähti hieman, peruuttaen muutaman askeleen taaksepäin ollen valmiina juoksemaan karkuun, jos toinen yrittäisi jotain uhkaavaa.

[Koji-Chan]

Kiyo katsoi ehkä vähän pettyneenä Amberia. Ja sen saattoi myös nähdä ulkoapäin. Huoh... Kaipa sitten toinen pelkääkin. Hän ei olisi halunnut uskoa, Kiyo kun oli yrittänyt olla niin vähän vampyyrimainen kuin pystyi. Ja ei hän edes juonut ihmisten verta...
"Taidat pelätä minua... Etkö muista, sanoin etten halua sinulle pahaa." vampyyri sanoi ja nousi seisomaan. Hän piteli takaraivoaan, ja tunsi hieman paksuhkon veren valuvan kädelleen. Hittolainen kun sattui...
"Mutta en voi pakottaakaan sinua luottamaan..." Kiyo huokaisi.
Hän voisi tehdä lähes mitä vain, jos voisi olla normaali ihminen. Elämä vampyyrina oli kurjaa, kaikki vihasivat tai pelkäsivät.
"Jos haluat vielä, voin opastaa sinut pois täältä..."

[Koji-Chan]

Ropetus on end, koska inspis katosi.
-------------------------------