Night is my time (Koji)

[Takibi]

Ilma oli synkkä. Aurinko oli jo ajat sitten laskenut metsän taakse ja sen oli vallannut melkein läpitunkematon pimeys. Ainoat merkit siitä, että aurinko oli joskus paistanut oli auringon viimeisillä säteillään luoma verenpunainen taivas. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään iloa Usvametsässä, joka nimensä mukaisesti oli aina usvan peitossa. Lähiaikoina ilma oli ollut vielä kovin kostea, joka vaikutti siihen, että metsässä oli sakeampaa kuin koskaan. Näkyvyys oli vain muutaman hassun metrin, mikä teki liikkumisesta todella hankalaa ja vaarallista. Pimeys, huono näkyvyys ja oudot äänet, kuten oksien äkilliset katkeamiset tekivät metsästä myös äärettömän pelottavan. Sitä mieltä ainakin oli metsään sattumalta eksynyt pieni, oranssihtava kissaeläin, joka todellisuudessa oli animaagi, tosin vielä kovin nuori semmoinen.

Amberin kissankorvat liikkuivat hullun lailta puolelta toiselle, kun se kuuntele ympärillään olevia ääniä pelokkaana. Vaikka kissaeläimeksi hän olikin muuttunut, ei hän nähnyt eteensä yhtään sen enempää kuin ihmisenäkään. Mutta toisaalta kaikki aistit, kuten kuulo ja hajuaisti olivat moninkertaiset ihmisen aisteihin verrattuina, joten siksi hän paljon mieluummin liikkui kissana. Nyt Amber siis tassutteli eteenpäin varovasti ja yritti miettiä miten pääsisi pois metsästä. Nyt muuten niin hiljaisessa metsässä, Amberin kevyet tassuttelun äänet kuulostivat siltä kuin sotajoukko olisi rymistellyt metsässä. Jossain rasahti oksa. Amber sähähti ja hypähti kauemmas ja jäi sitten väristen seisomaan lähellä olevan kuusen alle. Jos vain joku tulisi...

[Koji-Chan]

Oli tosiaan pimeää. Eteensä nyt hyvin huonosti näki, hyvä kun nenänsä edes näki... Ja valmiiksi huononäköisenä ei täällä pimeässäkään hyvin nähnyt. Vaikka vampyyrin punaiset silmät ovat tähän pimeeän tottuneet. Kun aina pimeässä vaelsi, niin tottakai pimeännäkö paranee ja vielä kun vampyyri oli. Paitsi tällä Kiyoksi nimetyllä vampyyrilla näkö ei ollut kaikista paras... Hän joutui käyttämään silmälaseja, joka oli aika outoa vampyyrilta. Kun ei kovinkaan usein nää rillipäistä vampyyria, heh.
Hän kulki tyynesti usvan läpi, ja ei hätkähtänyt nyt heti mistään rasahduksesta tai muusta. Mitä hänelle voisi sattua? Ei mitään. Kuolema vain oli joskus lähellä vampyyrina, muttei kuitenkaan vieressä. Ja turvaa toi vielä vyöllä roikkuva uusi miekka vaaleine huotrineen. Kiyolle oli opetettu miekkailua, kun hän oli nuori. Kun piti jotenkin selvitä taisteluista, muutenkin kuin nopeudella. Fyysistä voimaa ei hurjan paljon hänellä kuitenkaan ollut, ainakaan kunnon lihaksia ei ollut. Mutta sen verran nyt voimaa löytyi, että miekkailussa oltiin taitavaksi kehitytty vuosien varrella. Vaikka taitoa ei ole paljoa käytetty, mutta nyt se on taas kaivettu esiin. Hän siirsi punaisia sileitä hiuksiaan pois silmiltä korvan taakse. Hiukset tuntuivat tosiaan hyvin pehmeiltä ja sileiltä, ja hyvin hoidetuilta. Harvoin ne menivät takkuun, mutta ei olleet kauhean pitkät edes. Punaiset silmät katsoivat suoraan eteen, hetkinen! Vilahtiko tuon kuusen alle äsken jokin? Pitänee katsoa...

Kiyo meni rauhallisesti tuon kuusen luokse ja kyykistyi. Kuusen allahan kyykki joku kissaeläimen näköinen, miten se tänne nyt oli eksynyt? Raukkaparka, varmaaan eksynyt. Hän piti paljon söpöistä asioista, kuin vaikka juuri eläimistä. Vampyyri ojensi hiljaa ja varovaisesti kättään lähemmäs tuota kissannäköistä.
"Tule vain, en tee pahaa. Luota minuun... " Kiyo sanoi lempeästi ja hymyillen hieman. Toivottavasti eläinparka ei pelännyt häntä, mutta rauhallisena pitäisi pysyä. Muuten eläinkin saattaa villiintyä. Hän pysyisi itse paikallaan, niin kauan kunnes kissaeläin likkuisi.

[Takibi]

Amber värähti, kun kuuli hiljaisia askeleita kaeumpaa. Ja ne lähestyivät kokoajan. Tyttö painautui kuusta vasten ja katseli silmät tihruten sumuun. Mitään ei kuitenkaa näkynyt, askeleet vain kuuluivat lähempää ja lähempää. Lopulta Amber erotti jotain punertavaa sumun keskellä. Nopeasti tyttö tunnisti ne punaisiksi, melko pitkiksi hiuksiksi. Amber erotti jo ihmisin siluetin sumua vasten. Se helpotti nuoren animaagin oloa jo huomattavasti ja se rentoutui jo hieman. Olihan täällä metsässä jotain muitakin. Hahmon kuitenkin tultua vielä lähemmäksi, Amber huomasi punertavat silmät. Eivät ne häntä säikäyttäneet vaan huulen alta tulevat pitkät valkoiset torahampaat, jotkat viestittivät, että tämä mies oli vampyyri. Amber pelkäsi kuollakseen vampyyreita ja jäykistyi taas. Oranssihtavat karvat nousivat pystyyn, kun Amber tutkiskeli punaisilla silmillään miehen olemusta. Tämä ei näyttänyt pahalta, oikeastaan melkein ihmismäiseltä silmälaseineen. Myös vampyyri näytti huomaavaan Amberin ja kyykistyi tämän luo. Kissaeläin mulkoili toista epäilevänä. Vampyyri, ei siihen voisi luottaa. Sen verran tyttö jo ainakin tiesi, että vampyyrit imivät verta, ihmisten verta. Ja hänhän nyt ihminen oli, ainakin osittain. Kyon ojentaessaan kättään Amber hypähti säikähtäneenä taaemmas. Vampyyri ei kuitenkaan tehnyt mitään uhkavaa, kuten tyttö odotti vaan leperteli hänelle ja hymyili. Amber tunsi olonsa sekavaksi, oliko kaikki mitä hän oli kuullut vampyyreista palturia? Että ne olisivat ilkeitä ja pahoja ja joisivat verta kaikilta vastaantulevilta tyypeiltä. Hitaasti tytön niskaan painautuneet korvat nousivat ylös ja tämä otti epäröivän askeleen vampyyrin suuntaan. Ei noin kiltin näköinen voisi olla paha? Vai voisiko?

[Koji-Chan]

Kiyo pysyi paikallaan hievahtamatta, hyvä nyt jos edes hengitti. Hän koitti myös pysyä mahdollisimman tyynenä. Hän ei halunnut säikäyttää Amberia. Vampyyri pysyi myös paikallaan, kun toinen peruutti taaemmas. Vähän ajan päästä viimein tuo kissaeläin uskalsikin tulla lähemmäs, odotus palkitaan. Kiyo hymyili ja silitti varovaisesti viileähköllä kädellään Amberin kaulaa.
"Tula vain pois sieltä kuusen alta... Voisin auttaa sinut pois täältä metsästä." vampyyri sanoi.
Monet saattaisit pitää häntä outona. Jätkähän puhui eläimille... Kiyo ei pitänyt sitä outona, ihan normaalia nyt jos jotkut eläimille puhuvat. Niille voi kertoa kaikkea, ja ne eivät taatusti lavertele niitä kellekkään. Eläimet ovat ehkä luotettavampia kuin ihmiset, ihmisillä nyt käsitettiin kaikki ihmismäiset... Vampyyrit, ihmissudet ja muut sellaiset. Kiyo kuitenkin luotti kaikkiin, ja helposti vielä kaiken lisäksi.
"Luotathan." vampyyri sanoi hymyillen.

[Takibi]

"Miu" Amber vastasi Kiyon silitykselle. Vaikka vampyyrin kosketus oli kylmä, se kuitenkin toi jotain lohtua tässä pimeydessä ja pelottavassa paikassa. Ei se kylmyys kyllä haitannutkaan kissaeläintä sen paksun oranssin turkin takia.

Amberin korvat heiluivat edestakaisin kun se kuunteli Kiyon ääntä. Se rauhoitti hermostunutta animaagia kovasti ja sai tämän luottamana toiseen yhä enemmän ja enemmän. Vampyyri kyllä toinen oli, mutta koska Amber oli vielä lapsi pääsi hän helposti yli ennakkoluuloistaan. Toisen kiltti käyttäytiminen ja toisaalta ulkonäkökin - jos nyt niitä teräviä kulmahampaita ei lasketa - toivat tytölle mieleen aivan hänen oman rotunsa. Ja ihmiset. Mutta eihän animaageissa ja ihmisissä paljon eroa ollut, animaagit pystyivät vain muuttumaan eläimiksi, niin kuin Amber nyt esimerkiksi kissaeläimeksi. Amber heilutteli selässään olevia pieniä siipiä edestakaisin samaa tahtia kuin hänen kuononsa värisi, tytön haistellessa Kiyon olemusta. Kun vampyyri vielä hymyili ystävällisesti Amberille, tämä vastaisi takaisin pienellä iloisella maukaisulla ja otti kunnon askeleen tätä kohti ja puski päätään toisen jalkaan. Hankaluutta tosin tässä tuotti se, että Amber oli kovin pieni, hieman ehkä toisen kenkää suurempi.

[Koji-Chan]

Kiyo hymähti Amber miukaisulle. Nyt luottamuksen saanti olisi lähellä... Häntä huvitti vähän toisen heilutellessa pikkuruisia siipiään. Kiyolla itsellään oli myös siivet, mutta ei nyt näkyvissä. Ne pystyttiin kasvattamaan. Mutta ne olivat tosin lepakon siivet, eikä sulkaiset. Vampyyri silitti vielä hieman kissaeläimen turkkia, tämän puskiessa hänen jalkaansa.
Kiyo otti varovaisesti Amberin syliinsä ja nousi seisomaan. Kesyltä eläimeltä vaikutti... No, ei vampyyri aavistanut tämän sylissä olevan kissaeläimen olevan itseasiassa animaagi. Animaagejen veri haisi eläinmuodossa sille eläimelle, ja ihmisenä normaalille. Ainakin yleensä. Mutta vampyyrin ja ihmissuden hän erotti normaaleista, muustakin kuin ulkonäöstä.
Punatukkainen lähti pian kävelemään eteen päin täällä usvaisessa metsässä, varoen ettei tiputtaisi Amberia. Tai kaatuisi. Punaiset silmät tarkkailivat myös ympäristöä, ettei mikään tai kukaan pääsisi yllättämään. Vampyyri rupesi hiljaa laulamaan jotain kappaletta, sanoista ei saanut hirveän hyvin selvää. Mutta laululta se kuulosti, ja vielä kauniiltakin.

[Takibi]

Amber heilutteli tassujaan ilmassa, kun Kiyo nosti tämän kevyesti käsivarsilleen. Aluksi kissa ajatteli panna vastaan ja tiputtautua maahan, koska ei kuitenkaan vielä aivan täysin luottanut vampyyriin, mutta se turvallisuuden tunne mikä hänelle tuli miehen sylissä sai Amberin jäämään siihen. Tyttö otti mukavan asennon ja antoi itsensä vaivautua kuin puoliuneen. Ei tarvinnut niin paljon tarkkailla ympäristöä, koska Amber luotti siihen, että Kiyo hoitaisi sen puolen. Ympäristöä kuitenkin vielä silmällä pitäen, lapsi antoi silmiensä mennä raolleen. Tämä haukotteli makeasti, pienet valkoiset hampaat ja vaaleanpunainen kieli vilkkuen ja vilkaisi sitten yllä olevan miehen kasvoihin. Ei Amber nyt komeaa osannut määritellä, lapsi kun vasta oli, mutta piti Kiyon kasvoja silti "isovelimaisina". Tai ainakin hän oli aina kuvitellut isoveljensä suurinpiirtein saman näköiseksi, tietenkin ilman silmälaseja. Miehen punertavat hiukset toivat mieleen Amberin omat hiukset, jotka tosin olivat sävyltään enemmän oranssit ja miehen punaiset silmät olivat taas täsmälleen samaa sävyä kuin Amberin omat silmät. Ehkä juuri tämä teki tytön vakuttuneeksi siitä, että Kiyo ei ollut paha, vaikka nyt vampyyri olikin, vaan oikeastaan Amberin aina toivonut turvallinen ja suojeleva isoveli. Kun vampyyri alkoi vielä laulaa, Amberin mielestä kovin kaunista laulua, se sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että Kiyo ei olisi sataprosenttisella varmuudella uhkaksi hänelle. Kissaeläin katsoi hetken sumuun, sulki sitten silmänsä ja pienen poks äänen saattelemana muuttui Kiyon sylässä ihmismuotoonsa. Paino - vaikka nyt Amber oli todella kevyt ja pienikokoinen ihmiseksi- ja kokoeroa kissaeläimeen oli ja nyt Amber ikään kuin makasi Kiyon käsivarsilla varsin lapsenomaisen vakava ilme kasvoillaan.
"Sinä laulat kauniisti" hän totesi ja hymyili toiselle sitten suloista lapsenhymyään.

[Koji-Chan]

Kiyo lopetti hiljalleen lauluansa, että hän rakasti laulamista. Ja näiden 400 vuoden aikana kerkeää laulutaito nyt kehittyä aika hyvin. Mutta 400 vuotta on todella pitkä aika, kaikki eivät osaisi ehkä kuvitellakkaan miltä on tuntunut elää niin kauan. Vampyyri on elänyt, ja suurimman osan vielä yksin. Ystäviä ei paljoa siinä ajassa ole ollut, perhettä ei ole koskaan ollut. Vanhemmat hylkäsivät ulos kylmään, kun hän oli pieni. Mutta ehkä se eräs vampyyri oli hänen perheensä, ainakin tämä auttoi Kiyoa ja opetti tätä. Mutta aina lintu lentää pesästä, ja niin hänkin lähti. Vanhempien tapaaminen uudestaan ei ollut mukavaa, ja se päätyikin heidän kuolemaansa. Näin jälkeen päin Kiyosta tuntui kamalalta, että oli tappanut vanhempansa. Voisipa sen tehdä tekemättömäksi, mutta ei tietenkään voinut.
Pian kuului pieni poks ääni ja tuntui että ns. lasti muuttui painavammaksi. Hän pysähtyi ja katsahti Amberiin ja se kissaeläin oli muuttunut pikkutytöksi. Mitä helv-? Ahaa, toinen onkin animaagi, hyvin nuori sellainen. Mitä nyt noin pieni tyttö täällä yksin tekee?
"Ai kiitos. Mutta mitä teet näin myöhään täällä?" vampyyri kysyi kannatellen edelleen tyttöä käsivarsillaan.
"Ja kuka olet?" hän kysyi vähän ajan päästä.

[Takibi]

Amber tuijotti hetken toisen kasvoja.
"Eksyin" tämä totesi totuuden mukaisesti ja nyökytteli päätään hetken mietteliäänä.
"Niin siinä vain kävi" tämä totesi kasvoillaan taas vakavampi ilme.
"Ai minäkö? Olen Amber, animaagi!" Tyttö nosti päätään ja virnisti iloisesti, toisen kysyeässä häneltä tätä.
"Miksi sinä olet muuten täällä, Ani?" Animaagi käänsi päätään ja tuijotti toista silmiään räpäyttämättä. Veljenä hän alkoi jo toista pitää. Ei tyttö enää edes huomannut toisen suusta tulevia torahampaita, tai jos huomasi, piti niitä vain "eläimellisenä" merkkinä, niin kuin vaikka hänen häntänsä. Tyttö tuijotti toisen kasvoja, pannen merkille kaiken mitä tämä teki, ilmeet, eleet, kaikki mitä hän sanoi ja painoi ne tarkasti mieleensä. Tyttöä ei yhtään häirinnyt, että hän oli edelleen toisen käsivarsilla, lapsi kun oli, eikä tajunnut oikeen mitään tälläisistä jutuista. Ja koska isoveljenä toista piti, oli hänelle aivan normaalia, että isoveli kantaisi häntä. Ja miehen sylissä oli kuitenkin mukava ja lämmin.

[Koji-Chan]

Kiyo kuunteli toisen vastauksia. Eksynyt siis... Ei ihme, ei kukaan muuten täällä olisi ellei olisi vampyyri. Ja oikein arvattu, animaagi... Ani? Miksi ihmeessä toinen kutsui häntä isoveljeksi? No, antaa olla. Säästytään turhalta selittämiseltä.
"Olen täällä, koska en oikein voi olla kylällä..." vampyyri sanoi.
Tosiaan vampyyreja Szenvtelissä vihattiin, ja myös muita pimeyden olentoja. Siksi hän olikin hankkinut itselleen kodin hylätystä kylästä, koska siellä ei ketään paljoa ole. Siellä voi olla turvassa. "Nimeni on Kiyo, mutta voit kyllä kutsua minua Aniksikin, jos kerran tahdot." hän sanoi. Kiyollakin oli isoveli, oikeastaan kaksi. Kai ja Ryuo. Heitä hän ei ole moniin vuosiin nähnyt, jos enään edes elossa ovat... Toivottavasti ovat, vaikka eivät varmaan hänestä paljoa enään pidäkkään. Ja oli sitten pikkusiskokin, Suzu. Tapaisikohan heitä enään koskaan? Toivottaan, hänellä oli sisaruksiaan ikävä. Vampyyri lähti pian kävelemään eteenpäin.

[Takibi]

"Miksi?" Amber kysyi nopeasti ja katsoi tarkkaavaisina toisen silmiä. Lapsi kun oli, ei ymmärtänyt milloin pitäisi olla hiljaa ja milloin pitäisi kysyä. Nyt tyttä oli vain utelias tietämään, miksi "isoveli" ei voisi olla kylässä. Oliko Kiyo tehnyt muka jotain niin pahaa? Eihän Amber itse ymmärtänyt, että vampyyreitä paheksuttiin ja pelättiin kylissä - vaikkakin itse vielä vähän aikaa sitten oli sitä mieltä, että kaikki vampyyrit olivat pahoja. Nyt tytöt mielikuvitukseen nousi sellainen kuva, että kaikki vampyyrit olisivat Kiyon kaltaisia, kivoja ja ihania, eikä Amber enää pitänyt niitä uhkaavina. Tämä toisaalta voisi olla tytön tulevaisuuden kannalta huono, jos hän sattuisi törmäämään johonkin hieman "normaalimpaan" vamppyyriin. Silloin tämä ei osaisi enää olla varuillaan vaan astuisi suoraan ansaan.

[Koji-Chan]

Kiyo mietti miten vastaisi. Pitäiskö sanoa vain, ettei vampyyreista pidetä vai selitellä enemmän? Toinen kuitenkin vaatisi selityksiä, ehkä. Toivottavasti ymmärtäisi, jos vain näin lyhyesti sanoo... "No, vampyyreistä ei kylässä oikein pidetä." hän sanoi.
Kiyon vaatteet olivat hieman kosteat, samoin hiukset. Johtunee usvasta, täällä kaikki kastuu nopeasti vaikka ei märkään koskisi. Sillä ihan itse usvakin on kosteaa ja siitä sitten se johtuu. Mutta ei oikeastaan edes haittaa kovinkaan paljoa. Kyllä se sitten nopeasti kuivuukin... Pitäisiköhän sanoa toiselle, ettei olla normaali vampyyri? Hän joi vampyyrin verta, muu ei pitänyt häntä hengissä. Ihmisen veri ei käynyt, eikä eläinten. Tai demonien ja ihmissutten. Ainoastaan vampyyrien. Se teki elämästä vähän vaikeaa, ja siksi muutamia arpia yläkroppaan ja käsiin on saatu.

[Takibi]

Amber käänteli päätään mietteliäänä.
"Miksei Anikista ei pidetä?" tytön ääni kuullosti surulliselta.
"Amber ainakin pitää, Amber tykkää Anikista" nuori animaagi totesi sitten pirteämpänä ja hymyili leveästi. Jostain tippui pisara tytön poskelle, Kiyon kosteista hiuksistahan se. Amberkin huomasi olevansa melko märkä itsekin jo, ei kyllä niin pahasti kuin Kiyo, sillä oli vielä hetki sitten ollut kissamuodossaan. Kosteus oli kuitenkin tiivistynyt Amberin harmaaseen puolipitkään villatakkiin ja hiukset alkoivat menettää normaalia tuuheuttaan ja roikkuivat nyt latvoista kosteina. Päässä oleva kissapipo sentään suojasi hieman päälaella olevia hiuksia. Sumu tuntui vain tiivistyvän ja tiivistyvän, aivan kuin se yrittäisi estää heitä poistumasta metsästä. Nyt Amberia alkoi taas pelottaa, kun tämä vilkaisi ympärillään olevaa metsää. Oli taas hiljaista, ainoastaan Amberin ja Kiyon keskustelut, sekä vampyyrin askeleet kaikuivat metsässä. Puiden tummat siluetit tulivat esiin sumusta, kuin käsinä jotka koittivat osua heihin ja vetää heidät pimeyteen. Amber uikahti ja painoi päänsä vampyyriin vaatteisiin.

[Koji-Chan]

Kiyo huokaisi ja vastasi: "En tiedä, vampyyreistä ei ole siellä vain koskaan pidetty."
Pieni hymy käväisi hänen kasvoillaan. Hyvä että edes joku pitää... Vaikka Amber onkin paljon nuorempi kuin Kiyo. Mutta hän oli henkisesti lähellä 20 vuotta, tai jotain sinne päin. Mutta oli ikäero silti suuri, ja ei lapsi nyt kauheasti tälläisestä tajunnut. Ehkä se vain oli hyvä...
"Eikai sinulla ole kylmä?" punatukkainen kysyi. Ei hänellä itsellään tietenkään ollut... Kädethän olivat aina kylmät ja iho muutenkin, se johtui vampyyrin verestä joka virtasi suonissa. Verta täytyi aina tietyin väliajoin käydä juomassa, että hengissä pysyttäisi.
--------------------
Usch(Lol XD toi oli Ruottin tunnilt ~) lyhyt...

[Takibi]

Amber nyökkäsi hiljaisena, mitä nyt enää kysyä, kun toinen jo kerran vastasi ettei tiedä. Ja kyllä hän lapsenakin ymmärsi sen, että "minä en tiedä" tosiaan tarkoittaa, ettei tiedä ja silloin tuskin osaa enää vastata. Joten Amber hillitsi uteliaisuutensa, vaikka asia jäi selvästi häntä vaivaamaan. Miksi vampyyreista ei pidetty, vaikka Ani olikin niin ihana? Amber tarttui pikkuruisilla sormillaan kiinni Kiyon vaatteisiin ja ikään kuin roikkui niistä.
"Vähän... Entä Anikilla" tyttö mutisi hädin tuskin kuultavasti, sillä tyttö oli painanut päänsä toisen vaatteisiin ja nyt hänestä kuului vain jotain epämääräistä muminaa. Olihan tytöllä hieman kylmä tosiaan, tässä sumussa, kosteudessa, pimeydessä -joka aiheutti kylmä väreet kulkemaan pitkin Amberin niskaa- ja kylmyydessä oli jo ilmiselvää, että pienelle tytölle hameessa ja villatakissa kylmä tulisi. Mutta ei tyttö kylmyyttä niin paljon rekisteröinyt. Hän kiinnitti enemmän huomiota ylläolevaan ja uhkaavaan metsään. Amber piti sitä vaarallisena ja pelottavan. Ja siksi nyt roikkui kuin hengenhädässä Anikin vaatteissa. Ettei tämä vain katoaisi sumuun ja jättäisi häntä yksin - taas kerran.
"Ani! Minua pelottaa"