The Mean Look [Takki ja Koji]

[Piichi]

Ryou tarttui kaksin käsin miekkansa keskellä olevasta 'kahvasta ja virnuili.
"En ole mikään petturi. En vain enää jaksanut olla isoveljeni pompoteltavana" hän sanoi ja otti kevyen haara asennon valmiina taisteluun.
"Kiyo, älä anna pikku punapään pompotella" vampyyri sanoi vielä pikkuveljelleen yrittäen rohkaista tuota. Kuitenkaan ei kääntänyt katsettaan pois Kaista ettei tuo pääsisi niskan päälle. Nyt todellinen taistelu vapaasta elämästä alkaisi.
Kai, sinun on todella opeteltava kunnioittamaan muita. Et voi kuvitella itseäsi maailman kuninkaaksi. Tiedät sen varmasti itsekkin Ryou ajatteli samalla kun keltaiset sielunpeilit arvioivat Kaita. Tai no niinhän ne olivat tehneet jo pitkään, mutta se oli ollut salaista tiedon keruuta. Isoveljellä oli apunaan tuli eikä hänellä ollut mitään elementtiäsuojanaan, mutta miekka riitti vallan mainiosti Ryoulle. Hän taistelisi joka tapauksessa kunnes jompikumpi menehtyisi taikka luovuttaisi, mutta armoa luovuttaja ei varmaankaan tulisi saamaan.

[Koji-Chan]

Kai tuhahti Ryoun sanomisille. Pitäkööt suunsa tukossa, kun ei tajua. Hän puristi viikatettaan ja osoitti sillä Ryouta.
"No antaa sitten vain tulla." vampyyri sanoi katsoen itsevarmasti Ryouta.
Kiyo nyökkäsi ja tarttui miekkansa kahvaan. Katse oli Suzussa, eikä karannut muualle. Hänen piti keskittyä. Häviämiseen ei ollut varaa, käsikin oli kipeä jo ja saatettiin olla huonossa asemassa. Ilman laseja ei nähty mitään ja Suzu hallitsi jäätä.

[Takibi]

Suzu tuijotti Kiyota arvioivasti. Nainen ei halunnut olla ensimmäinen, joka hyökkää, Kiyon asema jossain syvällä hänen sisimmässään säälitti häntä, eikä hän pystynyt hyökkäämään ensin. Toisaalta myös Kain käsky pyöri hänen mielessään. Jos hän ei saisi tappaa, ei Suzu myöskään haluaisi vahingoittaa Kiyota, ainakaan kovin pahasti. Kiduttaminen oli Kain hommaa, Suzu suosi enemmän nopeita taisteluja ja pikaisia kuolemia. Nyt hänen taistelunsa olisi sitten melkein kokonaan Kiyon viivyttelemistä ja torjuntoja, kunnes Kai pystyisi jatkamaan siitä mihin jäi. Suzun arviova katse kävi Kiyossa. Tämän olkapää oli luultavasti käyttökelvoton, jos ei muuta niin ainakin kipeä. Lasit olivat myös toisen heikko kohta. Suzu tiesi, että jos saisi rikottua ne, hän pääsi ylivoimaiseen johtoon. Mutta naisen mielestä olisi myös raukkamaista turvautua toisen heikkoihin kohtiin. Olkapää myös ärsytti häntä, nainen olisi luultavasti muutenkin niskan päällä, sillä Kiyo vihaasi taisteluja, mutta nyt kun olkapääkin oli poissa pelistä, sai Suzu etulyöntiaseman. Hetkellisen itsenhillinnän pettäminen sai naisen katsomaan toisen haavaa ja hitaasti siihen alkoi muodostua ohut, jäinen kerros. Suzu ei ollut mikään lääkäri, mutta ymmärsi sen, että palovammat piti saada jäähtymään ja tämä oli paras tapa. Suzu vakuutteli itselleen, että teki sen vain siksi, että taistelusta tulisi mielekkäämpi, eikä Suzulla olisi niin hyvät voittomahdollisuudet. Hänenhän kuului vain taistella Kiyon kanssa, ei tappaa. Mutta silti naisesta tuntui, että hän olisi tehnyt sen jostain muusta syystä. Sääliäkö? Vaiko rakkautta veljeä kohtaan, jonka hän oli kauan aikaa sitten kitkenyt itsestään pois? Punaiset silmät taas kapentuen Suzu raivosi itselleen mitä oli tehnyt. Kaikin ei luultavasti pitäisi tästä, mutta aina voisi turvautua siihen, että halusi taistelusta paremman. Kiyota Suzu vielä vilkaisi varoittavasti. Katse kertoi, ettei Suzu halunnut veljen nostavan tästä mitään esitystä.
"Oletko valmis?" Suzun ääni oli kylmempi, kuin hyisevä meri. Hän otti valmiusasennon, jalat haarallaan ja odotti Kiyon seuraavaa liikettä.

[Piichi]

Ryou nojasi hieman Kaita kohden ja virnuili.
"Miksi luulet minun aloittavan? Minulla ei ole mitään pakko mielettä taistella kanssasi, ja jos tämäkin taistelu todella liittyy siihen, että olen petturi" hän sanoi ja painotti nimen omaan saanaa petturi, mutta jatkoi taasen.
"Sanonpahan vain, että sinä se tässä olet petturi. Jätät perheenjäsenesi juuri silloin kun he sinua tarvitsevat ja keskityt vain omaan napaasi. Eikö se sinusta muka ole rankaistavaa?" nuorempi kahdesta kysyi ja kohotti kulmaansa. Hänen asentonsa rentoutui hieman. Kuitenkin tuo rento asento oli vain ulkokuori. Sisällään Ryou keskittyi kaikin mahdollisin tavoin Kain tarkailuun. Samalla vampyyrin korvat yrittivät jotenkin keskittyä kuuntelemaan Kiyon ja Suzun taistelua. Voisihan vampyyri yrittää oman taistelunsa tuoksinnassa auttaa pikkuveljeään. Hän huokaisi syvään. Kiva kun perhe oli niin epänormi. Itseasiassa oliko ketään normaalia? Hän ja Kiyo olivat homoja ja niin sanotusti "pettureita". Kai oli tuhopolttaja ja ties mitä muuta ällöttävää. Suzu..no Suzu kyyristeli Kain nilkoissa. Ryoun kävi hieman sääliksi pikkusiskoaan, mutta nyt ei ollut sellaisten aika. Keltaiset sielunpeilit olivat koko ajan tuijotelleet Kaita jotenkin iloisen oloisena. Mistä se johtui? No eipähän Ryoulla mitään syytä ollut olla iloitsematta.

[Koji-Chan]

Kiyo katseli Suzua, ja ei aikonutkaaan ottaa miekkaansa huotrasta. Muutakuin torjuakseen. Hän ei tahtonut taistella Suzua vastaan... Hän oli ihan selvästi huonompi. Silmälasit jos tippuisi häviö nyt olisi selvä, ja kipeä olkapääkin on. Miksi tämä piti käydä? Mielellään hän olisi vain oikeastaan jäänyt pois ja lähtenyt muualle. Mutta koti oli löydetty...
Pian käteen alkoikin ilmestyä vähän jäätä. Mitä? vampyyri ihmetteli ja katseli hämmästyneenä siskoaan. Ahaa... Hän... Auttoi? Nyt palohaavaa ei edes sattunut niin paljoa, mutta sattui kumminkin. Ainakin sen sai kylmään. Piti vain toivoa, ettei sisko käyttäisi jäätä muuhun.
"En... En tahdo tapella." Kiyo sanoi hieman surullisesti ja käänsi katseensa pois Suzusta.

Kai katseli Ryouta. Hänen ilmeensä ihme kyllä heltyi ja pysyi sellaisena vähän aikaa. Pian vampyyri kumminkin repesi nauruun.
"Luuletko että tuo tehoaa minuun, Ryou?" Kai kysyi.
"Jos luulet olet todellakin hakuteillä."
Vampyyri naurahti kylmästi.
"Jos kerran et aloita, niin minä teen sen..." Kai sanoi, mutisi hiljaa jotakin. Pian häneen eteensä ilmestyi tulipallo joka muutti nopeasti muotoaan, feenixin näköiseksi ja syöksyi nopeasti Ryouta päin.

[Takibi]

Suzun ilme muuttui epäileväksi. Ajatus hyökätä toisen kimppuun, joka ei edes halunnut taistella, soti kaikkia hänen moraalisia ajatuksiaan vastaan. Vaikka nainen vihasi Kiyota sydämensä pohjasta, hän ei silti koskaan voisi hyökätä puolustuskyvyttömän kimppuun. Eihän miehellä ollut edessä asetta esillä. Suzu vilkaisi Kaihin, joka oli hyökkäämässä veljessarjasta keskimmäisen kimppuun. Hitaasti Suzu käänsi katseensa takaisin Kiyohun. Tämä oli niin säälittävän näköinen, että nainen olisi halunnut laskea aseensa saman tien. Kuitenkin Kain käsky soi hänen mielessään, ja viimeiseksi Suzu halusi olla tottelematta Kaita, ainoaa, ketä hän oli koskaan kokonaan kunnioittanut. Suzu tuijotti toista pistävästi silmiin ja etsi merkkejä siitä, että tämä pystyisi taistelemaan kunnolla. Mutta Kiyon olemus ei vaihtunut naisen silmissä. Säälittävä, sekä jollain tavalla erittäin sympaattisen näköinen. Sekä kaiken lisäksi vielä hänen veljensä. Suzu puri hampaita yhteen ja nosti asettaan ylemmäksi.
"Valmistaudu.." hän sihahti, lähti juoksemaan Kiyota kohden, samalla taidokkaasti kiepauttaen aseensa ympäri ja lyöden sen kohti Kiyota, kuitenkin varoen tämän vatsan ja rinnan aluetta, jossa elämän kannalta tärkeät sisäelimet sijaitsivat.

[Piichi]

Ryou kulmat kurtistuivat. Kai oli ilmeisesti vain teeskennellyt tuon heltyneen ilmeen kasvoillaan ja samassa hetkessä isovelin feeniks syöksyikin jo kohti. Jos Ryou olisi ollut yhtään huonompi taistelija olisi hän kärventynyt jo ennen aikojaan. Hän ei liikahtanutkaan feeniksin tieltä. Viime hetkellä kaksiteräinen miekka nousi ja sivalsi tulipallon kahteen osaan(?)
Vampyyrin keltaiset silmät kapenivat viiruiksi.
"Turvaudut tuleen. Melko säälittävää...Pelkäätkö ettet pärjää viikatteesi kanssa?" nuorempi kysyi. Hänestä oli todellakkin raukkamaista turvautua magiaan kun toisella ei sitä ollut käytössään. Taisi Ryou hieman kateellinenkin olla, mutta sitähän ei kenellekkään kerrottu. Hän pyöräytti miekkaa kädessään ja vilkaisi sivusilmällä pikkusisaruksiinsa. Molemmat eivät vaikuttaneet kovin halukkailta tähän taisteluun vaikka Suzu hyökkäsikin.

[Koji-Chan]

Kiyo mietti, että mitä oli tehnyt väärin ansaitakseen tämän. Eikai hän joudu kärsimään koko ikäänsä vain siksi, että tappoi vanhempansa. Tapa tai tule tapetuksi-sanotaan... Koskaan ei voi tehdä niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Ja välillä hän olikin se joka jäi epä-tyytyväiseksi. Kiyo kärsi mielummin itse, kun aiheutti kärsimystä. Sellainen oli... Uhrasi itsensä, kuin pyromaani. Ja mitään kiitosta ei saatu. Onnistuttiinko pilaamaan aina kaikki? Oltaisi saatettu Armenistakin saada ystävä, mutta hetken pään pistoksen takia pilattiin kaikki. Silloin vain ei ollut ketään... Ja nyt Tapionkin on jättänyt, ehkä se olikin paras vaihtoehto, kun jos tämä ei ollutkaan Se Oikea hänelle. Kuka se sitten olisi? Viimeiset yli 300 vuotta sitä ollaan odotettu ja tätä henkilöä ei ole suotu. Se harmitti. Kiyo tahtoi vain kipeästi tuntea itsensä rakastetuksi ja nyt ei hän tuntenut. Suzu hyökkäisi pian, Kai tappaisi jos Ryou ei voittaisi tätä. Kaikki meni aina pieleen...
Kiyon käsi meni melkein miekan pidikkeelle, mutta ei sittenkään. Tästä voisi selvitä asetta ilmankin. Oli vampyyri sentään nopea. Punaiset hiukset heilahtivat kuin tulen lieskat hänen pompatessa syrjään iskulta.

"Jaa, mitä sitten? seivästytkö viikatteeseen?" Kai naurahti.

[Takibi]

Suzun onnneksi, sekä harmiksi Kiyo väisti tämän iskun. Laskeutuen maahan ja jarruttaen tämä kääntyi veljensä puoleen, muutamat punaiset suortuvat ponnaristaan purkautuen. Valkoinen iho oli kalvakampi kuin ennen, sekä punaiset silmät näyttivät menettäneen niiden tavanomaisen palon. Suzu vihasi tätä taistelua, hän ei saanut tappaa, mutta ei halunnut vahingoittaakkaan. Kain tavoin hän ei ollut mikään sadisti. Suzu pyyhki suortuvat pois silmiensä edestä ja antoi katseen vaellella Kiyossa. Heidän taistelunsa oli ponneton, kumpikin oli haluton taistelemaan, Kiyo ei ollut edes vetänyt asettaan esiin. Suzu käänsi aseensa osoittamaan Kiyota.
"Olitko noin ponneton, kun tapoit vanhempiamme" Suzun ääni oli hiljainen sihahdus, mutta tämän silmistä näki, että nainen oli tosissaan ja halusi kuulla vastauksen. Ennen kaikkea miksi. Miksi veli imi heidät kuiviin? Suzu oli ollut sisarperheen nuorin ja vanhempien menettäminen sattui siksi häneen eniten.

[Piichi]

Ryou tuhahti. Isoveljen vitsit olivat joskus hänen mielestään olleet mukamas hauskoja. Vampyyri nappasi käteensä korun jollainen Kiyollakin oli kaulassaan. Sitä näperrellen nuorempi alkoi puhua:
"Kylläpä sinulta kesti tajuta, että olen vaihtanut puolta. Oletko oikeasti niin tyhmä ettet osaa yhdistellä asioita? Olet nähnyt minut tämä korukaulassa ja veikkaan, että tiesit että Kiyollakin oli jonkin moinen riipus. Lisäksi minä olin pois klaanisi luota monta viikkoa. Suzu tajusi kaiken heti kun näki minut metsässä. Pakko se kai sitten on myöntää. Kai, sinä olet perheen typerin vampyyri." Ryou ei ollut varma miksi kertoi näitä asioita. Osittain siksi ettei tarvinnut koko ajan heilua miekan kanssa ja toisaalta halusi saada isoveljensä miettimään typeryyksiään. Hän katseli koruaan ja tunsi olonsa rauhalliseksi, kun muisti hetkensä Kiyon kanssa.

[Koji-Chan]

Olitko noin ponneton, kun tapoit vanhempiamme.
Sanat iskivät syvälle Kiyon sisimpään ja tämä pysähtyi aivan paikoilleen. Ne sattuivat paljon... Suzua taisi sattua eniten vanhempien menetys. Häntä ei sattunut niinkään, eivät he olleet koskaan piitanneet. Koskaan ei oltu tarpeeksi hyvä. Mutta tappaminen sattui sitäkin enemmän, sen takia hän oli menettänyt Suzun ja Kain. Hän ei tiennyt mitä vastata ja pysyi aika kauankin hiljaa.
"Minä... " hän aloitti.

Kai tuhati loukkaantuneena.
"Harmiksesi olen nähnyt Kiyon vain kerran ennen tätä, ja minkäänmaallista riipusta hänellä ei ollut kaulassaan. Ja olisithan sinäkin voinut olla tekemässä ilkeyksiä, tätä asiaa kyllä epäilinkin. Viimeksi kun näimme huomasin, että olit pehmentynyt liikaakin. Kaikkia asioita ei ole pakko sanoa ääneen." Kai sanoi ja viittasi lopulla tavallaan, että ei omia tietojaan kannattanut kaikille jakaa ja hän oli vielä kävellyt Ryouta lähemmäs.
"En uskonut, että olisit sentään raukkis. Voin kyllä ilman tultakin taistella, jos muuten et uskalla."

[Takibi]

Suzu huomasi muutoksen Kiyon asenteessa. Tämä oli aivan murtuneen näköinen, siskon sanat taisivat satuttaa syvästi häntä. Suzu laski asettaan, mutta ilme oli edelleen terävä ja vihainen. Hän tiesi, ettei voisi koskaan antaa anteeksi Kiyolle. Vaikka vanhemmat olivatkin ilkeitä ja julmia Suzua kohtaan, he kuitenkin rakastivat lastaan ja niinä harvoina hyvinä hetkinä, he kohtelivat Suzua todella hyvin. Ja Suzu rakasti heitä. Hän oli kovin nuori silloin kuin vanhemmat kuolivat, teini-ikäinen. Juuri sen ikäinen, jolloin hän olisi tarvinnut vanhempiensa tukea eniten. Suzun käsi puristi asetta ja silmän mustuaiset kapenivat ohiuksi viiruiksi.
"Kerro!" Suzu ei ollut koskaan menettänyt malttiaan näin. Nyt kuitenkin ääni oli korkea, melko kimeä ja vaativa. Suzu halusi Kiyon puhuvan, kertovan kaiken. Ennen kaikkea miksi.

[Piichi]

Ryou näytti mukamas loukkaantuvansa isoveljen sanoista.
"En minä ole raukkis. Haen vain..öö..miten se nyt sanottiin? Tasa arvoisuutta!" vampyyri selitteli ja otti yhden harppauksen kauemmas Kaista. Nuorempi kahdesta näytti siltä kun ei ottaisi tätä asiaa tosissaan vaan pitäisi kaikkea typeränä leikkinä. Hänen korviinsa kantautui Suzun kimeähkö ääni ja silmät olisivat pakostakin halunneet kääntyä tarkastelemaan pikkusisarusten kamppailua, mutta se olisi kohtalokasta ja Kai liiskaisi hänet kuin hyttysen. Katseensa siis isoveljessä pitäen Ryou virnisti. Tämä ei ollut ollenkaan sellaista mihin vampyyri oli valmistautunut. Hän oli luullut, että taistelu olisi jotenkin rankka, mutta tällaista leppoisaa jutustelua se sitten loppujen lopuksi näyttikin olevan.

[Koji-Chan]

Kiyo muotoili sanoja lauseeksi mielessään, mutta ei se oikein onnistunut. Se oli yllättävän vaikeaa. Ja kun piti vielä pidättää kyyneliäkin, jotka olivat aika herkässä. Muutenkin oli ollut kovinkin herkkä lähiaikoina. Saihan sydämmen särkyminen herkälle mielelle, joka oli hänelle käynyt.
"Mitä järkeä edes kertoa?" rillipää kuiskasi hiljaa.
"Et kumminkaan ymmärtäisi... Ja se on niin, etten osaa itsekkään selittää sitä." sanoi pidellen vielä hieman jäistä olkapäätänsä. Toisella kädellään pyyhkäisi nopeasti poskelle valuneet kyyneleet.

Kai virnisti ja asteli lähemmäs veljeään, joka oli jonkin verran lyhyempi. Hän oli oikeastaan todella pitkä, lähellä kahta metriä. Muttei kumminkaan ihan.
"Sinä ja sinun tasa-arvoisuutesi..." Kai mutisi. Vampyyreitahan ne ihmiset vihasivat ja hakivat sitten tasa-arvoisuutta, mutta Kai tunsi olevansa ylempänä. Ja ei häntä se ollenkaan haitannut, hyvä vain, että pelättiin.
Pian hän kuitenkin koitti nopealla liikkeellä iskeä viikatteella Ryoun olkapäähän, kumminkaan parastaan ei vielä pistänyt.

[Takibi]

Kiyon vastaus ei miellyttänyt Suzua yhtään. Hänen vaalea marmori otsansa meni rypyille ja punaiset kulmakarvat painautuivat mantelinmuotoisten silmien päälle. Huulet kuiskasivat sanat, jota kukaan kuolevainen ei olisi kuullut - niin hiljaiset ne olivat - mutta vampyyrin kuulolle tämän sanojen tulkitseminen ei ollut mikää ongelma.
"Et osaa selittää... " Valkoiset huulet kaartuivat jyrkästi alaspäin ja niiden raoista pilkistivät valkoiset terähampaat.
"Et osaa selittää?!" Suzu toisit kovempaa, tällä kertaa raivokkaan oloisena. Hän kiepautti asettaan kuin pakonomaisesti ja hypähti nopeasti Kiyon eteen, niin, että heidän kasvonsa olivat vastakkain. Suzun nenä hipoi melkein veljensä nenää, kun hän tuijotti tämän punaisiin silmiin kulmat kurtussa.
"Selitä"