In deep, slow sky [ Takki and Suzu ]

[Koji-Chan]

Mies valkoisissa vaatteissa asteli tyynesti ja kevyesti eteenpäin. Ilme oli täysin tyyni, hän ei hymyillyt eikä näyttänyt mutrusuutakaan. Tyyni se oli. Varmasti pysyisi samanlaisena, vaikka mikä koiralauma menisi ohi. Aidara pystyi olemaan aina tyyni. Avonainen takki liehui hieman tuulessa, samoin miehen lyhyet kiharat hiukset. Oli yö, pakkanen oli aika inhottava, mutta kestettävä. Taivas oli aivan tumma ja tähdet tuikkivat ja puolikuu myös. Tumma katse osui taivaalle ja palasi sitten taas alas.
Kukaan ei varmaan osaisi arvata, että tämän tyynen kuoren alla oli haavoittunut sielu. Aidan oli kokenut paljon tuskaa, hän menetti koko perheensä ja se oli suuri. 3 isosisarusta ja 3 pientä, keskmmäinen itse siis oli. Huokaus karkaisi hänen huuliltaan.
-------------------
lyhyt, mut lenkille koiran kaa ->

[Takibi]

Valkoisessa kauluspaidassa ja mustissa tiukoissa housuissa kulkeva, kuvan kaunis nainen kääntyi kylän syrjäkaduille ilme värähtämättä. Leuassa valui pieni verijono, jonka Suzu pyyhkäisi nopeasti pois. Jano oli tyydytetty, vähäksi aikaa. Silmät eivät enää olleet niin tummat kuin äskön, vaan nyt ne olivat kirkkaat, helakan punaiset. Suuret mustat silmäripset värähtelivät kevyesti, kun nainen räpytteli silmiään katsoen hämärälle kadulle. Suzun yllätykseksi siellä seisoi jo joku, valkoisissa vaatteissa. Hajun perusteella Suzu tunnista tämän mieheksi, kovin hyvän tuoksuiseksi vielä, hänessä taisi ihmisveren lisäksi olla vielä demonivertakin. Suzu siristi silmiään, tietäen, että jos ei olisi juuri tyydyttänyt janoaan, hän varmasti kävisi tuon kimppuun. Nyt kuitenkin nainen vain katsoi, pää hieman kallellaan miestä. Hän ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, odotti vain.

[Koji-Chan]

Mies jatkoi matkaansa eteenpäin pimeyteen ja aina kun puhalsi ilmaa ulospäin se näkyi valkoisena huurteena. Kiharapää pysähtyi yllättäen ja naulitsi rauhallisen katseensa eteenpäin pimeyteen, jossa jossakin oli vampyyri. Itse hän oli likaverinen ihminen, demoninveren ansioista kumminkin vaistosi jonkun edessä. Ihme, että hän edes erottui täältä, kun vaatteet sopivat hyvin lumeen. Hiukset olivat vain tumman ruskeat, niinkuin silmätkin. Melkein mustat.
Pian lähti kävelemään taas eteenpäin Suzuun päin. Tyynesti edelleen. Monen sydän olisi varmaan takonut kamalasti täällä, pelosta ja siitä ettei tiennyt mikä yllätys tuolla odotti. Muttei Aidaran, ihmeen rauhallinen hän oli. Elämäänsä ei paljoakaan arvostanut. Tai oikeastaan mitä elämää? Aidaran mielestä hän ei paljoakaan elänyt, oli vain olemassa. Ja se ei kovinkaan elämistä ollut. Niin hän läheni vain Suzua tyynein ilmein.

[Takibi]

Suzu nyrpisti nenäänsä, kuin inhosta, vaikka oikeasti se johtui siitä, että mies tuoksui aivan vastustamattoman hyvältä. Tuoksu oli makea, muttei kuitenkaan mitenkään liian makea. Siinä oli ripaus tulisuutta, josta Suzu piti. Pää edelleen kallella, Suzu tuijotti miehen ruskeisiin silmiin pistävästi.
"Uskaliasta tulla näin lähellä" naisen ääni oli kylmä, rauhallinen, laskelmoiva. Valkoiset kulmahampaat välkähtivät pimeässä ja niiden reunoista valui vielä tuoretta verta suupielille. Suzu ei edes vaivautunut pyyhkimään niitä pois, nosti vain kulmiaan kovin uskaliaalle miehelle ja hymyili melkein ilkeän oloisesti. Hymy ei kuitenkaan ulottunut silmiin.

[Koji-Chan]

Aidara pysähtyi muutaman metrin päähän toisesta, kun tämä puhui. Uskaliasta?
Pahin pelko on jo tapahtunut, kun ollaan jo aivan yksin. Ei paljoakaan pahemmin voisi enään käydä, vai voisiko muka? Kuoleminenkin olisi ihan hyvä, kun pääsisi perheen luokse. Mies tosin tahtoi kuolla vasta, kun oli sen oikea aika.
"Ei minulla ole syytä pelätä." sanoi ilmeen pysyen yhä rauhallisena. No, ei hän ollutkaan mitenkään hermostunut tai mitään.

[Takibi]

Suzun kulmakarvat ponnahtivat ylös ja hetken ilmeettömillä kasvoilla oli yllättynyt ilme. Toinen ei pelännyt? Se oli Suzusta outoa, sillä yleensä tässä vaiheessa kaikki ihmiset rukoilivat armoa tai kysyisivät kuka hän on. Humaltuneet yrittivät flirttailla, mutta toinen ei selvästikkään yrittänyt mitään, eikä ollut juonutkaan. Haju olisi paljastanut sen.
"Et ole samanlainen kuin muut" Suzu totesi, ennemmin kuin kysyin. Hän puraisi kevyesti huultaan ja lopetti hengittämisen hetkeksi, hänhän pystyi melko kauankin olemaan pidättelemättä henkeään. Mies tuoksui läheltä vielä ihanammalta. Mieli olisi tehnyt juoda tämä kuivaksi, mutta mies oli myös kiinnostava henkilö. Harvoin Suzu tapasi ketään, joka ei pelkäisi häntä, myös vampyyrit naisen nähdessään katsoivat tätä pelokkaasti. Olihan hän maineikkaan Lord of Fire:n sisko. Suzu käänsi päätään lisää ja naksautti kieltään mietteliäästi. Punaiset hiukset valahtivat puoliksi kauniille lumenvalkoisille kasvoille.

[Koji-Chan]

Aidara hiljaa itsessään mietti, että miksi toinen oli hieman yllättynyt. Useat siis taisivat pelätä... Oliko tämä joku maineikas vampyyri? Niin vampyyriksi oli päätellyt ihon kalpeuden, kulmahampaiden ja verinoron suupielessä perusteella. Ei minkään tavallista paremman viehätys voiman, koska hän oli aseksuaali. Aidan ei ollut oikein tuntenut koskaan erityistä vetoa kehenkään päin, ei naiseen eikä mieheen. Ei kehenkään. Mies erosi ainakin sillä tavalla muista.
"Kaikki ovat erilaisia." tokaisi ja kiinnitti sitten vasta huomionsa Suzun auraan. Tämän aura oli voimakas ja kylmä... Luultavasti hallitsi jääelementtiä... Suzun aura oli tosiaan voimakas, ei aina niin voimakkaita nähnyt. Mutta ei sekään ollut mahdotonta, kun kyllä naiset pystyivät olemaan yhtä voimakkaita kuin miehet ja jopa voimakkaampia. Mikään sovinisti ei Aidara tietenkään ollut.
"Aurasi on voimakas." likaverinen sanoi jotenkin sävyttömästi, mutta ei tylysti kumminkaan.
Hän mietti myös, että miksi toinen ei ole hyökynnyt päälle, kun vampyyrit - siis jotkut vampyyrit - joivat huvikseen verta. Tai sitten ei vain tälläisen likaverisen veri kelvannut. Ei kokonaan ihminen, muttei demonikaan kovinkaan paljoa. Ja illuusioita hän hallitsi, ja se oli harvinainen kyky. Sillä voisikin puolustautua, luoda vaikka illuusion, että aurinko paistaisi täydeltä terää. Se ei sattuisi kumminkaan, kun ei voitu satuttaa. Henkisesti kyllä voitiin kiduttaa...

[Takibi]

"Mmm... olet oikessa. Muttet ole niin kuin ihmiset normaalisti. Et pelkää" Suzu sanoi rauhallisesti, jopa tunteettomasti.
"Aurani?" nainen naurahti sitten kuivasti, muttei kuullostanut iloiselta. Yhtä tunteettomalta kuin äskönkin. Suzu hiljeni hetkeksi ja veti sitten syvään henkeä. Vastustamaton haju tunkeutui hänen sieraimiinsa ja sai hetkeksi niin laskelmoivan ja varman mielen sekaisin. Melkein humaltuneen oloisena Suzu otti askeleita kohti miestä. Hän laski kapean sormensa miehen olkapäille ja kiersi sitten - pitäen edelleen tämän olkapäästä hellästi kiinni - tämän taakse.
"Saanen kysyä, mikä on nimesi, muukalainen?" Suzun ääni oli kylmä, mutta siina oli intohimoinen sävy.
"Pidän sinusta, sinun tyylistäsi" Suzu painautui Aidaran selkään ja laittoi huulensa tämän korvien viereen, kuiskaten nuo katkeran suloiset sanat. Nainen käänsi varovasti päätään ja näykkäisi toista hyvin kevyesti korvasta.

[Koji-Chan]

Ei voi pelätä, jos ei ole pelättävää. "Jos on kokenut jo pahimman pelkonsa, ei voi pelätä." Aidara sanoi tyynesti.
"Niin, näen kaikkien auran." selvensi Suzulle. Joku sisällä sanoi, että kannattaisi lähteä. Että tässä seurassa ei olisi turvassa... Ja kannattaisi lähteä, mutta ei hän silti lähtenyt. Vaan pysyi hievahtamatta paikallaan. Hyvä, jos edes hengitti tai räpäytti silmiään.
Hieman hän yllättyi vampyyrin tullessa lähemmäs, mutta se ei näkynyt kumminkaan kasvoilta.
"Olen Aidara." esittäytyi tyynesti edelleen paikallaan. Katse pysyi pimeydessä, pimeydessä missä hän katsoi jotain. Jotain mitä ei edes itse tiennyt mitä katsoi. Jotain tuolla pimeydessä. Jos siellä edes oli mitään.
'Eh..?'
Kovinkaan moni ei ole pitänyt mitenkään hänestä, tai sitten tuo oli vain esittämistä. Itse olikin saanut pilattua kaikki toveruuden alut, koska ei mitään luonnetta omistanut. Ja se olikin siksi hyvin vaihteleva.

[Takibi]

Suzu pettyi hieman toisen reaktioon. Nainen tiesi olevansa hyvän näköinen, vaikkei pitänytkään siitä, ja tässä vaiheessa kaikki normaalit miehet pyörtyilisivät jo onnesta. Mutta Aidara ei edes värähtänyt hänen kosketuksestaan. Se oli jo outoa.
"Pelko on suhteellinen käsite. Jokainen tuntee sitä Aidara. Tässä tilanteessa sinulla olisi syytä pelätä" Suzun ääni oli taas rauhallinen, miellyttävän kuuloinen. Hän piti huuliaan edelleen toisen korvan vieressä ja hamuili huulillaan toisen kaulaa.
"Jos sinua kiinnostaa, olen Suzu" Suzu kallisti päätään niin, että punaiset hiussuortuvat valuivat Aidaran olkapään yli rinnalle.
"Sinä tuoksut hyvälle" nainen myönsi hymisevällä äänellä, melkein kuin olisi puhunut itselleen. Hän nosti kätensä ylös ja laittoi terävän kyntensä toisen kaulalle.
"Ja varmasti myös maistut hyvälle"

[Koji-Chan]

Aidaraa tavallaan harmitti, että ei luultavasti ollut tavallaan mieliksi Suzulle. Halusiko tämä, että hän muka kävisi nyt päälle vai? Tottakai hän toisaalta tahtoi oman rakkaan löytää, kunhan edes saataisi tietää kumpaan päin on suuntautunut.
"Kaikki pelkäävät tietyissä tilanteissa. En tunne nyt pelkoa, vaikka voisitkin ehkä tappaa minut nopeasti." hän sanoi tyynesti. Jos toinen yrittäisi vaikka, voisi luoda nopean illuusion vain. Sekin vie voimaa.
"Suzu siis..." Aidara mutisi vielä ja katsahti olkansa yli naiseen, edelleen tyyni ilme kasvoillaan.
"No hyvä, kun edes joku pitää minusta jotenkin. " Aidara sanoi, ehkä hieman naurahtaen.
Mies ei tosiaan pelännyt. Koska ei nähnyt syytä siihen.
"Eikö muka ole hyvä, ettei kaikki pelkää sinua? Eikö se ole joskus inhottavaa, jos kaikki juoksee pakoon heti?"

[Takibi]

Suzu laski kyntensä alas ja hymyili tyytyväisenä. Ei hän miestä haluaisi tappaa, tämän asenne ja ajatukset kiinnostivat häntä oudolla tavalla.
"Mmm... asentaasi on säästämisen arvoinen. Ei hätää, en tapa sinua" Suzu kuiskasi Aidaran korvaan kylmällä äänellään ja hymyili sitten melkein ilkeän näköisesti.
"Kaikkia ei voi miellyttää" hän vastasi miehelle ja veti henkeen tämän hyvää tuoksua.
"Mmm.. en tarvitse seuraa.. ja pelko on minusta mielenkiintoinen. Kaikki te ihmiset toimitte samallatavalla kun pelkäätte. Jopa pakonomaisesti. Sinä et pelkää, olet poikkeus. Sinä kiehdot minua" Suzu nojasi poskellaan toisen olkapäähän. Hän tiesi miehen olevan oikeassa, kyllä se joskus häiritse kun häntä pelättiin. Mutta minkäs hän suvulleen ja taidoilleen mahtoi?

[Koji-Chan]

Säästämisen arvoinen? Hän ei oikein ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti. Oliko hän muka säästämisen arvoinen? Vaikka ei edes nuorempia sisaruksiaan saanut pelastettua. Olisi kyllä yhden tekevää, jos vampyyri iskisi hampaat kurkkuun.
"Niin. Jotkut ovat niin vaativia etteivät ole koskaan tyytyväisiä." Aidara sanoi. Tuntui oudolta, että joku oli näin lähellä. Ei kukaan ole ennen ollut... Tai ei pitkiin aikoihin.
"Eikö kaikki tarvitse joskus seuraa?"
"Se on ihmisillä veressä. Jotkut kumminkin käyttäytyvät eritavalla. Jotkut yrittävät pakoon, jotkut piiloutua ja jotkut puolustautua, kaikki omalla tavallaan." hän sanoi ja suuntasi sitten katseensa takaisin pimeyteen. Nyt siellä oli aivan varmasti joku.

[Takibi]

Suzu nyökkäsi, muttei vastannut Aidaran ensimmäiseen kommenttiin. Se mitä hän sanoi oli totta. Suzu itsekkin oli kovin valikoiva seuransa suhteen, ei kenen tahansa kanssa hän alkanut kaveeramaan.
"Eivät välttämättä. Jos ovat tottuneet olemaan yksin" Suzun ääni oli tunteeton, mutta siinä särähti pieni surullisuus. Olihan Suzu aina tavallaan yksin, vaikka hänellä oli klaani ja Kai. Mutta he eivät paljoa seuraa tuonneet.
"Mmm.. totta tuokin, mutta heidän eläminvimmansa on uskomaton. Etkö sinua halua elää?" Suzu kysyi hiljaa ja suuteli Aidaran kaulaa hellästi. Sitten hänen vartalonsa jännittyi, sillä myös nainen tunsi uuden ihmisen läsnäolon. Ja haistoi kevyesti valkosipulin hajun, joka sai hänen nenänsä nyrpälle.

"Kappas. Mitäs täällä on, vampyyri tyttönen" kylmä ääni kuului pimeydestä ja sitten mustassa viitassa oleva mies astui esiin omahyväisesti hymyillen. Suzu sähähti, hypähti kevyesti Aidarasta taaksepäin ja tuijotti toista rauhallisesti, vaikka sisältä hän oli tulossa hulluksi. Miten hän oli saattanut olla huomaamatta toista, ennen kuin on liian myöhäistä? Asettakaan ei ollut mukana, Suzu oli varautunut siihen, että pystyisi pakenemaan tarpeen tullessa.
"Mmm.. tänään tuleekin hyvä saalis. Lord of Firen sisko.." vampyyrintappaja hivelöi sormillaan kaulassa olevaa ristiä ja rupesi sitten nauramaan pilkallisesti.
"Ole iloinen, laitan pääsi näytille kunniapaikalle. Kasvosikin ovat niin suloiset. Sääli, että joudun tappamaan" mies iski silmää ja otti pullon pyhää vettä esille.

[Koji-Chan]

Aidara vaikeni yllätäen ja tyytyi vain kuuntelemaan Suzua. Muistot kerääntyivät hänen mieleensä. Hänellä ei ollut mitään esinettä, mistä olisi voinut muistaa perheensä. Pelkät kaukaiset muistot. Ei yhtikäs mitään muuta. Ei valokuvaa, esinettä... Ei mitään. Pelkät muistot, jotka ovat surullisia kumminkin. Koko Willowin perhe kuoli yksi kerrallaan jättäen hänet elämään yksin, viimeisimpänä kuoli pikkusisko, vielä käsivarsille.
Hän kohautti olkiaan Suzulle, tämän tiedustellessa, että halusiko elää. Hän värähti pienesti tuntiessaan toisen huulet kaulallaan. Ehkä hetken hän toivoi, että vampyyri päästäisi hänet tästä tuskasta.
Katse kumminkin siirtyi nopeasti vampyyrin metsästäjään, joka näköjään aikoi tappaa Suzun. Lord of Fire... Jotenkin tuttu nimi.
Mies asteli tavallaan Suzun ja vieraan väliin, niin että nainen jäi hänen taakseen.
"Sinun täytyy ensin päästä ohitseni." sanoi, ehkä ärsyttävän rauhallisesti.