In deep, slow sky [ Takki and Suzu ]

[Takibi]

Suzun kulmat ponnahtivat taas ylös, kun Aidara asteli hänen ja vampyyrintappajan väliin.
"Sinä et selviä. Anna minun" Suzun ääni oli hiljainen, kiihkeä. Viimeiseksi hän nyt haluaisi, että Aidara kuolisi hänen vuokseen. Suzullakaan ei ollut kovin hyviä mahdollisuuksia voittaa. Vampyyrintappajalla oli vahvoja aseita vampyyrien varalle. Hän ei pystyisi käyttämään hyvin nopeuttaan tai voimiaan hyödyksi. Tuskin elementistäkään olisi apua, sillä risti vei voimia niin paljon, että hän saisi hädin tuskin jääkidettä luotua. Silmänmustuaiset kavenneina Suzu mietti mitä vaihtoehtoja hänellä oli.

Vampyyrintappaja nauroi taas pilkallisesti.
"Sinuna en astuisi minun ja saalini väliin" miehen ääni oli miellyttävä, mutta siinä oli varoittava sävy.
"Äläkä luule itsestäsi liikoja, se koituu kohtaloksesi vielä" miehen pää kääntyi mietteliäästi sivulle, kun tämä veti miekkansa esiin.
"Mmm... nyt tajuan. Sinulla ja tuolla vampyyrilla on jotain. Vinkkinä sinulle, minä en sekaantuisi vampyyreihin, edes tuollaiseen kaunottareen" mies nauroi taas ilkeän kuuloisesti. Suzu sähähti uudelleen, hän vihasi miehen naurua. Vetäen saappaassaan olevan tikarinsa esiin Suzu laski kätensä varovasti Aidaran olkapäälle, kuin pyyntönä, että tämä pakenisi vielä kun siihen oli mahdollisuus.

[Koji-Chan]

Aidara vilkaisi Suzuun ja sitten takaisin metsästäjään. Ei kannattaisi aliarvioida, nurkkaan ahdistettu eläin oli vaarallisin. Vaikkei missään nurkassa oltu, mutta kumminkin täältä ei löytäisi pois.
"Sinun kuuluisi tietää, ettei vihollista kannata aliarvioida." hän hymähti. Nyt taas näkyi se, että hän ei omistanut luonnetta. Hänellä oli monta persoonallisuutta ja näytti monelle eri. Ja nyt tuo metsästäjä sai kokea sen tylymmän. "En ota neuvoja sellaiselta, joka tappaa huvikseen." Aidara hymähti ja katsahti Suzuun taas.
"Mene sinä nyt syrjään, ja anna minun hoitaa!" mies sanoi Suzulle, mutta ei kumminkaan tylysti. "Luota minuun tiedän mitä teen..." hän kuiskasi vielä ja siirsi tumman katseensa tuohon vampyyrin tappajaan.
"Hyökkää nyt vain, itsehän kerjään tätä." Aidara sanoi ja siirtyi paremmin taas Suzun eteen. Hän valmistui luomaan illuusion tänne.

[Takibi]

Suzun sielä marmori otsa rypistyi, kun hän kuuli Aidaran äänensävyn. Hän oli tyystin erilainen kuin äskön, paljon temperamenttisempi, ilkeämpi. Mutta Suzu vain piti tästä uudesta puolesta miehessä. Hän ei ollut ennalta-arvattava, niin kuin useimmat ihmiset. Erilainen, ainutlaatuinen. Ja Suzu piti siitä. Mutta hän ei silti halunnut miehen uhrautuvan hänen puolestaan. Suzu ei ollut heikko, eikä hän halunnut suojelua. Jos hän nyt kuolisi, hän kuolisi taistellen.
"En minä -" Suzu oli aloittamassa, mutta kuuli sitten toisen kuiskauksen. Ilme tyynenä hän suoristi selkänsä, mutta piti tikariaan vielä kädessään, varmuuden vuoksi. Silmiään siristellen hän uhkasi mielessään, että menisi mukaan taisteluun, jos Aidara olisi alakynnessä.

"Mmm.. ei kovin viisas päätös" mies hymyili maireasti.
"Olisin niin halunnut upottaa miekkani tuohon valkoiseen ihoon, mutta näköjään kaikkea ei voi saada" hymy oli nyt ilkeä virnistys.
"Taistellaan sitten" mies vetäisi miekkansa esiin ja vieläkin hymyillen hyppäsi Aidaran lähelle ja yritti survaista tätä miekalla kylkeen.

[Koji-Chan]

Aidara ei päästänyt metsästäjää irti katseestaan. Se oli suunnattu tähän. Hän hymähti hyvin hiljaa, huomatessaan Suzun nyt pysvän sivussa. Hyvä, hän ei tahdo tämän uhrautuvan.
Mies sulki silmänsä tyynesti ja keräsi nyt voimiaan, joita tulisi todellakin tarvitsemaan. Hän kyllä kuuli vieraan miehen puhuvan ja vetäisevän miekkansa, lopulta hyökkäävän häntä kohti. Viime hetkellä Aidara räväytti silmänsä auki ja kaikki ympärillä hävisi. Talot, taivas, maa... Kaikki eloton ja jäljelle jäi vain huutava valkoinen tyhjyys. Miekka kyllä osui kylkeen, mutta ei jättänyt pienintäkään vahinkoa.
"Mites nyt suu pannaan?" hän kysyi ja pian paikka vaihtuikin. Se oli joku kylä ja kolmikko seisoi talon edessä joka paloi, tuli oli levittäytynyt myös muihin vieressä oleviin taloihin. Taloista kuului kirkumista ja huutoa, ja yhden lähellä seisoi joku hahmo.
"Näyttääkö tutulta?" Aidara kysyi taas.

[Takibi]

Suzu hätkähti, kun yllättäin koko maisema muuttui valkoiseksi. Hän ei ollut varautunut tähän, joten hetkeksi kasvoille nousi järkyttynyt ilme. Suzu rauhoittui kuitenkin nopeasti ja kasvoille nousi tyyni, mutta kuitenkin tutkiva ilme. Mitä tämä oikein oli? Suzu tutkaili Aidaraa, ilmeettömän näköisenä ja tämän puhutta hän tajusi viimein mitä oli tapahtumassa. Aidara teki jotain, Suzu ei ollut varma mitä. Magiaa kenties? Nainen pudisteli päätään järkyttyneenä ja silloin maisema vaihtui taas. Nyt oltiin kylässä, ympärillä riehui tulipaloja. Tapahtuma oli niin aidon oloinen, että Suzu pystyi melkein kuvittelemaan silmiä kirvelevän ja hengitystä vaikeuttavan savun, sekä polttavat liekut jotka riehuivat heidän ympärilleen. Mieli teki vain tarttua Aidaraan, mutta nainen tiesi, ettei voisi tehdä sitä.

Vampyyrinmetsästäjän omahyväinen ilme vaihtui kauhistuneeksi, kun maisema vaihtui ensin valkoiseksi ja sitten palavaksi kyläksi. Huudahtaen tuskasta mies peruutti ja valui kädet kasvojen edessä polvilleen.
"Lopeta se! LOPETA!" mies huusi melkein hysteerisesti. Suzu nosti kulmiaan, liittyikö tapahtuma jotenkin vampyyrintappajan menneisyyteen?

[Koji-Chan]

Hienoa. Upeaa...
Tämä onnistuikin. Illusioitten hallitsimisesta oli todellakin hyötyä ja paljon, kun sillä pystyi satuttamaan mahdollisesti henkisesti ja myös hämmentämään. Vaikka sen ylläpitäminen vei paljon voimia, se oli kannattavaa. Ehkä jopa tyytyväinen ilme nousi Aidaran kasvoille.
Mies käveli vampyyrinmetsästäjän luokse ja sanoi: "Yhdellä ehdolla."
"Jätä vampyyrit rauhaan." hän vaati.
Aidara tiesi, että päätös olisi aika ratkaiseva. Voisi hän toki jatkaakkin tätä ja vaihtaa illuusion paikkaa, johonkin noiden talojen sisäpuolelle. On tuo mies syntiä tehnyt, kun kerran tämän tuikkasi tuleen. Olisi kannattanut miettiä, kun kaikilla toilla on merkitys tulevaisuudessa. Vaikka tappaisikin pienen ötökän, sillä saattaa olla tuhoisia seurauksia (koska ei pääse hedelmöittämään kukkaa, joka olisi ollut jonkun ravintoa, ja se joku eläin kuolee sitten nälkään).

[Takibi]

Suzu katseli maisemaa otsa rypyssä. Tulipalo riehui, ihmiset kirkuivat tuskissaan. Kyllä, tämä oli selvästi vampyyrintappajan menneisyydestä. Suzun kasvoille nousi hetkeksi omahyväinen ilme, jos mies oli tehnyt tämän niin saisi nyt sitten kärsiä. Kasvoille palasi ilmeetön naamio taas, kun Suzu käänsi katseensa vampyyrintappajaan, jonka silmät olivat laajanneet järkytyksestä, ja käveli Aidaran viereen.

"EI! Sitä en voi tehdä" miehen ääni nousi melkein hysteerisen korkeaksi.
"Vampyyrit ovat murhaajia, verenimiöitä!" silmät kääntyivät melkein syyttävästi Suzuun. Ympärillä kuului taas kirkaisuja, tuli rätisi kovaäänisesti, kuin muistuttaakseen olemassa olostaan. Mies ähkäisi kuin tuskissaan ja painoi kädet korvilleen.
"Elämäni on jahdata vampyyrejä! Ja sen myös teen!" mies vetäisi nopeasti takkinsa taskusta pullon Pyhää vettä ja heitti sen kohti Suzun jalkoja. Suzu olisi luultavasti nopeilla reflekseillään pystynyt väistämään, mutta oli keskittynyt tuijottamaan palavien talojen lähellä olevaan kolmeen miehen, yrittäen keksiä keitä he olivat. Joten siksi, Suzu huomasi pullon vasta kun se särkyi hänen jalkojensa eteen ja Pyhää vettä roiskui hänen jaloilleen. Suzu ei kirkaissut, se ei ollut hänen tapaistaan. Ähkäisi vain, kun P-vesi poltteli hänen jalkojaan kuin happo, ja hoippuen peruutti taaksepäin, ennen kuin jalat pettivät alta ja hän kaatui polvilleen maahan.
"Sinä!" Suzu sihahti epäuskoisen näköisenä ja irvisti kivusta. Vampyyrintappaja tyytyi hymyilemään omahyväisenä, vaikka ilme oli edelleen tuskainen, johtuen ympärillä olevasta illuusiosta.

[Koji-Chan]

Aidara oli täysin tunteeton vampyyrinmetsästäjää kohtaan. "Olet sinäkin yhtä lailla murhaaja, kun riistät elämän heiltä." hän sanoi tylysti. Vampyyrin tappajat olivat niitä murhaajia, vampyyrit joutuivat imemään verta elääkseen.
"Vampyyrit tappavat, koska kuolisivat muuten. Kaikki eivät voi sille mitään, että joutuvat juoda verta. Sinä taas tapat kaikki vampyyrit ajatelematta enempää, eivät kaikki ole tappajia. Jos luulet olevasi oikeuden mukainen, olet väärässä." mies jatkoi. Hänellä oli tosiaan oma käsitys tasa-arvosta, todellakin.
Oli pakko saada metsästäjä äkkiä muuttamaan mielensä, koska ei enään kauaan jaksettu tätä illuusion tekemistä.
"Hyvä on, kun tätä kerjäsit..." mutisi nähdessään miehen heittävän pyhää vettä Suzun jalkoihin.
Pieni välähdys ja paikka oli jälleen vaihtunut. Nyt oltiin yhdessä talossa sisällä, siinä talossa, missä vampyyrin metsästäjä oli elänyt. Tämän perheen jäsenien huudot kuuluivat selvästi.
"Kysyn uudestaan, jätätkö vampyyrit rauhaan?"

[Takibi]

Suzu kuunteli Aidaraa tarkkaavaisena, samalla kun irvisteli Pyhän veden polttaessa housut rikki ja osuessa paljaaseen ihoon. Aidara oli oikeassa, Suzu ei sinänsä ollut murhaaja. Hän tappoi yleensä ne vain jotka ansaitsivat kuoleman. Miehiä jotka yrittivät viekotella naisia mukaansa. Ja Suzu tappoi vain silloin kun oli pakko, jos hänen täytyi siis juoda. Muuten kyllä hän tappoi kaikki ketkä Kai käski, klaanin viholliset. Kun maisema vaihtui, Suzu huomasi, että he olivat talossa. Ympärillä paloi ja kiljunta kuului selkeästi. Se oli sydäntäsärkevän ja kamalan kuuloista. Suzu olisi halunnut peittää korvansa siltä.

"Vampyyrit ovat myyneet sielunsa kauan aikaa sitten ja kääntäneet selkänsä Jumalalle. Se on anteeksiantamatonta. He olisivat voineet valita Jumalan, olla rauhassa nyt jossain muualla. Mutta he valitsivat Saatanan ja lisääntyvät kokoajan. Anteeksiantamatonta" mies murisi hiljaa, mutta äänessä oli pientä epävarmuutta. Omaan syyllisyyteensä hän ei kommentoinut mitään. Kun näky vaihtui taas vampyyrintappaja ulvahti, kuin hän olisi potkaistu.
"LOPETA SE! LOPETA! HYVÄ ON MINÄ LÄHDEN! NAISESI ON TURVASSA!" mies kiljui hysteerisesti kuultuaan perheen jäsentensä kirkuvan tuskissaan.

[Koji-Chan]

Aidara tuhahti. "Mikä Jumala? Jumala hylkäsi ainakin minut kauan sitten, vaikka en olekkaan tappanut ketään. Ja mitä joku voi sille, että vaikka on syntynyt vampyyriksi? Eihän kirouksesta silloin pääse, tai jos vaikka joku pakotti muuttumaan? Ei pidä arvioida kaikkia parin perusteella. " hän sanoi. Tuolla miehellä on vielä opittavaa elämästä... Mokoma poltti perheensä.
"No hyvä." valkotakkinen sanoi ja kaikki palasi ennalleen. Liekit ja äänet katosivat, pimeä kuja palasi takaisin, yön äänet ja kuutamo. Aidaran oli pakko nojata seinään nyt. Hän oli kuluttanut paljon voimaa, kun oli luonut kaksi voimaa tarvitsevaa illuusiota.
Katse käväisi miehessä ja siirtyi Suzuun. Helvetin idiootti vampyyrinmetsästäjä. Häntä kadutti myös, koska oli paljastanut vähän menneisyyttään. Jos pystyi hylkäämisellä jotain päätellä. Turhaa saarnata mistään Jumalasta tai Saatanasta, ei heitä ole. Tai jos on, Jumala antoi hänen kohtalonsa Saatanalle.

[Takibi]

"Jumala on olemassa niitä varten ketkä Häneen uskovat" vampyyrintappaja sihautti hiljaisesti. Hän piteli edelleen käsiä korvillaan ja hengitti raskaasti, vaikka näyt olivat jo kadonneet.
"Vampyyreillä ei ole oikeutta elää, heillä ei ole sielua. Saatanan valitsemia" mies lisäsi vielä silmät sirissä, mutta nousi sen jälkeen ylös ja mulkaisi Suzua, joka piteli jalkojaan irvistellen.
"Toivottavasti emme enää tapaa" ääni oli muuttunut taas rauhalliseksi. Vampyyrintappaja kääntyi ja pikaisin askelin pakeni paikalta.

Suzu katseli vampyyrintappajan perään silmät kapeina.
"Oletko kunnossa?" hän kääntyi Aidaran puoleen, pitäen äänensä kylmänä ja rauhallisena, vaikka huomasi toisen väsymyksen.
"Ja kiitos kun puolustit lajiani. Moni ei olisi sitä, ainakaan ihminen, tehnyt" Suzu lisäsi vielä tyynenä, mutta irvisti sitten kun jaloissa oleva happo poltteli. Se pitäisi saada jotenkin puhdistettua.

[Koji-Chan]

Aidaraa ärsytti. Ärsytti vampyyrintappajan asenne.
Onneksi tämä lähti. Parasta tosiaan, että tuo lopettaisi vampyyreiden tappamisen. Jos hän tapaisi tuon vielä kerran niin ei olisi pakosti yhtä lepsu.
"Kyllä olen."
"Illuusion luominen vie vain voimaa aika paljon." mies sanoi Suzulle rauhallisesti. Nyt aikaisempi tylyys oli taas tiessään. Siitä ei ollut enään mitään jäljellä. Aidan ei tosiaankaan ollut vampyyrintappajan kanssa samaa mieltä, kaikilla oli oikeus elämään. Oli kyseessä vampyyri, demoni... Kuka tahansa. Ja ei Jumalaa ollut tosiaankaan olemassa.
"Vampyyreilla on samanlainen oikeus elää kuin kaikilla. Vaikka tappavatkin, toiset nyt vain pakollisen tarpeen ja toiset enemmän. Kaikilla on oikeus elää ja kaikki ovat yhtä tärkeitä. Jokaisella teollakin on seurauksensa. Nytkin saatoin vähentää hyvin monen ihmisen elämää. Jopa ötökän tappaminen saattaa vaikuttaa tulevaisuuteen." Aidara selitti, lähinnä omaa näkemystään.
Mies meni Suzun luokse, kyykistyi ja laittoi kätensä tämän nilkkojen yläpuolelle. Niin etteivät ne ihan osuneet hapon polttamiin jalkoihin. Näkyi pienoinen valkoinen välähdys ja magian avulla Aidara oli parantanut pyhän veden jättämät jäljet. Magiasta ei tiennyt paljoa, muutakuin nämä perus asiat.
Sitten nousikin seisomaan.

[Takibi]

"Hyvä" Suzun ääni oli kylmän rauhallinen, mutta sisimmässään hän oli onnellinen, että toinen oli kunnossa. Se olisi ollut hänen syytään, jos illuusioiden teko olisi vienyt toiselta liikaa voimia. Se olisi voinut johtaa jopa kuolemaan.
"Ymmärrän mitä ajat takaa" Suzu totesi rauhallisesti, kun toinen kertoi kantansa. Hän oli Suzun mielestä oikeassa - osittain. Mutta myös vampyyrintappaja oli oikeassa, vampyyreille ei ollut sielua. Siksi heidän kuvajaisensa eivät näkyneet peilistä. Suzu puristi kätensä automaattisesti nyrkkiin. Oliko vampyyreille tosiaan oikeus elää kuten toiset? Suzu ei huomannut Aidaran kumartuvan hänen puoleensa, ennen kuin hapon polttamat jalat tuntuivat yhtäkkiä paremmilta. Silmät suurina ja huulet hieman raollaan Suzu katsoi Aidaraa.
"Miksi?" kysymys oli lyhyt, mutta siihen liittyi paljon asioita. Aidaran ei olisi tarvinnut, hän oli tehnyt jo paljon Suzun vuoksi.

[Koji-Chan]

Aidara tiesi omaavansa erikoisen ajatusmaailman melkein kaikestä. Hänestä kaikilla oli yhtä suuri oikeus elää. Vampyyreillakin vaikka heillä ei ollutkaan sielua. He olivat tavallaan tyhjiä kuoria... Mutta tunsivat samoin kuin ihmiset. Se teki heistä tasa-arvoisia.
Mies toivoi, että ei kiintyisi liikaa Suzuun. Hän ei tahtonut kiintyä kehenkään liikaa, koska oli menettänyt jo kerran kaiken. Hän ei tahtonut menettää enään uudestaan... Siksi ei oikein uskaltanut tutustua kehenkään. Ihme kun oli jo näin kauan ollut Suzun kanssa... Kun yleensä hän sai kaikki kaikkoamaan luotaan tai sitten ihan itse lähti.
"En voinut jättää sinua kitumaan. Vaikka vampyyrien haavat paranevatkin nopeasti niin pyhävesihän tekee pahaa jälkeä? Ja ei parane niin nopeasti. Ja autan aina, jos voin." mies vastasi.

[Takibi]

"Tiedätkös. Voisin ihan hyvin tappaa sinut nyt. Nousta vain ja hyökätä kimppuusi -" Suzu veti polvet lähelleen ja laski poskensa niiden päälle mietteliäästi. "- sillä sellaisia me vampyyrit olemme" kasvot olivat tyynet, kuin veden pinta, mutta sen alapuolella Suzun mielessä kaikki myrskysi. Hän oli kiintynyt Aidaraan, ihmiseen. Se oli melkein tabu vampyyrien keskellä. Ihmisten kanssa ei kaveerattu, ei edes demoniverta omaavien. Punertavilta huulilta karkasi huokaus.
"Mutta kiitos, toistamiseen. Taidan olla henkeni velkaa sinulle - vähintään. Saat tästä lähtien Lord of Firen siskon täyden tuen" Suzu suoristi jalkansa ja nousi seisomaan, nojaten kevyesti seinään. Mielessään hän kuitenkin mietti, ettei Kai tulisi pitämään siitä, että hänen parhaimman apurinsa, siskonsa, oli pelastanut ihminen. Se oli jo pahimman heikkouden merkki.