|
|
Post by Koji-Chan on Oct 3, 2008 17:19:03 GMT 2
Kiyo pysyi hiljaa paikallaan antaen viielän tuulen heilutella hiuksia. 'Hyvä minä...' hän säpsähti pienesti kuullessaan Armenin karjuvan. Voi hyvä luoja, nyt se tulee päin. Vampyyri antoi Armenin tulla kohtuun lähelle ja väisti sitten nopeasti muutaman metrin sivulle päin. Mutta miten nyt tässä edes voitaisi kuolla? Korkeintaan haavoittua pahasti. Kiyo meni vielä hieman taaemmas pitäen Armenia silmällä, ettei tämä pääse yllättämään. Tällä kertaa jos lasit tippuvat, niin nyt varmaan toinen iskisi.
"Jos kerran tiedät vampyyreista, niin sinun pitäisi tietää ettei meitä niin vain tapeta." punatukkainen sanoi yhtäkkiä.
Kun oli aika varma, ettei Armen kyllä tietäisi hirveästi vampyyreista. Kunhan nyt vain oma nahka pelastetaan.
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 3, 2008 17:47:34 GMT 2
"Kyllä minä keinot keksin. Jossen saa sinua kuolemaan vammoihisi räjäytän sinut tuhanen päreiksi ja vielä pienemmiksikin palasiksi! Tomuksi!" Armen nauroi ivallisesti ja seisoi hetken paikallaan tarkkaillen tuon jokaista liikettä.
"Vai koettaa herra nelisilmä karata. Sehän nähdään." Hän mutisi itsekseen virnuillen ja syöksähtikin jo Kiyoa kohti.
----------------------------------
*Muuttuu pieneksi ja koikkelehtii sängyn alle piiloon liian lyhyen viestin johdosta (ja sen aiheuttamista seurauksista)*
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 3, 2008 18:08:50 GMT 2
Jos ei onnistuta väistelemään Armenin iskua... No, hyvin kivuliasta ainakin tapahtuisi.
"Miksi nyt niin kovasti tahdot tappaa minut?" punatukkainen kysyi, kun ei ollut varma vastauksesta.
Hitto, osaisipa edes magiaa tai hallita jotakin elementtiä, olisi paljon helpompaa taisteleminen. Kiyo väisti tällä kertaa nipin napin Armenin hyökkäyksen, ja meinasikin kompastua ja kaaduta selälleen. Tasapaino saatiin kuitenkin pidettyä, juuri ja juuri.
---------------------------------
Seuraava isku sit osuu
Mut et laita Armenii sit potkasee/lyömää minnee haaruksii XD
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 11, 2008 19:16:32 GMT 2
"Miksikö?! Taidat olla kultakala!" Armen huusi loukkaantuneena, tuo ei edes muistanut miten oli juuri häpäissyt namekilaisen soturin.
Hän pihisi kiukusta ja syöksähti jälleen kohti horjuvaa Kiyoa. Namek tuli vampyyrin luo vauhdilla ja potkaisi sitä kunnolla polvellaan vatsaan.
"Opettele leikkimään soturien kanssa, ennen kuin haastat." Armen murahti.
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 11, 2008 19:29:00 GMT 2
Kiyo koitti väistää Armenin hyökkäyksen, mutta tällä kertaa ei onnistunut, kun aiemmin jo melkein tasapaino meni. Hän yskäisi verta, hittolainen ilmat pakenivat keuhkoista. Vampyyri piteli vatsaansa ja haukkoi henkään, kuin kala kuivalla maalla. Suupielestäkin valui hieman paksuhkoa tummanpunaista verta.
Ei ollut epäilystäkään, ettei toinen olisi jonkinmoinen soturi. Vampyyri peruutti pari askelta pois päin Armenista. Hänen hengityksensä oli jotekin jo tasaantunut, vatsaan vain sattui vielä.
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 14, 2008 17:14:20 GMT 2
Armen tuhahti ja virnisti.
"En tainnut potkaista tarpeeksi kovaa, koska olet vielä jalkeilla. Noh, asia hoituu kyllä!" Hän puhui itsevarmasti ja seisahtui hetkeksi.
Hetki ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan pitkään, kun namek lähti uuteen hyökkäykseen pienoinen virne suupielessään. Saavuttuaan lähemmäs vatsaansa pitelevää vampyyria Armen kohotti kätensä lyödäkseen tuota niskaan kyynärpäällään.
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 14, 2008 17:24:23 GMT 2
"Armen, anteeksi... Tiedän minun ei olisi pitänyt tehdä sitä... Voitko antaa mitenkään anteeksi?" Kiyo kysyi, vaikka vastaus olisi mitä luultavemmin kielteinen. Mahdollisuus aina oli. Ei, toinen lähti uudestaan hyökkäykseen.
Hän koitti taas kerran väistää, joka ei ollut mitenkään helppoa kun mahaan sattui niin perkeleesti.
Joten Armen onnistui uudelleen iskeä häntä. Iskun voimasta Kiyo kaatusi mahalleen maahan, hampaitaan hän puri taas yhteen. Hemmetti... Normaali ihminen olisi luultavasti tähän kuollut, hän vain joutui kestämään sen kivun, jonka kuolema monilta säästi. Pari kyyneltä vierähti hänen poskelleen, kauan tätä joutuu vielä kestämään.
"Tuo on turhaa..." vampyyri sanoi hiljaa ja nousi käsiensä varaan.
"Et saa minua tuolla tavalla hengiltä, saat vain tuntemaan kipua, et muuta." Kiyo jatkoi hieman kovempaa.
--------------------------
Hahmojen rääkkäys on välil kivaa x)
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 14, 2008 17:52:28 GMT 2
Hahmojen rääkkäys on aina kivaa. XD
----------------------------------
"Hmph. Turhaa? Ei ollenkaan, tämä on todella hyödyllistä. Ei minua haittaa, vaikket kuolisi. Saampahan pitää hauskaa kiduttamisellasi pidempään!" Armen nauroi ja kyykistyi Kiyon viereen.
"Voi voi. Tuliko pikkuiselle pipi?" Hän sanoi ällöttävän siirappimaisesti ja näytti muka huolestuneelta.
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 14, 2008 18:09:04 GMT 2
Toista ei siis haitannut... Oliko Armen niin sydämmetön, että halusi vain vaikka kiduttaa. Ei sitä ymmärrä miltä tuntuu vain tuntea se kaikki tuska. Onneksi haavat sentään paranevat itsekseen, riippuu nyt vain haaverin koosta miten nopeasti.
Vampyyri katsahti Armeniin, kohta varmaan toinen vetäisisi uudestaan turpaan.
"Mitä se nyt sinua muka kiinnostaa, et muutenkaan välitä minusta yhtään." Kiyo sanoi, juuri nyt mikään iva ja sarkasmi ei tuntunut mukavalta.
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 14, 2008 18:21:14 GMT 2
"Olet tosi tylsä." Armen sanoi pettyneenä.
Hän tykkäsi, että taistelukaveri laittaisi vastaan ja antaisi samalla mitalla ivaakin. Hän tykkäsi haasteista! Tämä tuntui jotenkin ajan haaskaukselta.
"En minä jaksa tuhlata aikaani tälläiseen. Kuvittelin, että tekisit edes jotakin. Onhan sinulla nuo hampaatkin, joilla olisit voinut vaikka purra tai jotain. En ole eläissäni törmännyt yhtä tylsään vastustajaan." Namek narisi ja nousi takaisin seisomaan.
"Ala mennä siitä. En jaksa sinua." Hän jatkoi ja suuntasi jälleen vakiopaikalleen, tammen juurelle.
Armen istuutui puun juurelle selkä Kiyoon päin ja laittoi kätensä puuskaan. Häntä ärsytti tuon taisteluhaluttomuus. Mitä ideaa taistella itseään paljon heikompaa vastaan? Ei kehity yhtään. Ja jos kaikki vampyyrit olivat tuollaisia nyhveröitä, ei niihin välittänyt törmätä. Armen oli lähes unohtanut tunnekuohujensa keskellä sen, minkä takia oikein hyökkäsi noinkin avuttoman olennon kimppuun. Hän tuijotti tuimasti jonnekkin kaukaisuuteen ja nyrpisteli välillä nenäänsä tuhahdellen turhautuneesti.
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 14, 2008 18:32:02 GMT 2
Kiyo oli lähes varma, että saisi ihan kohta kuonoonsa. Mutta ei, ihme...
Kai sitten ollaan tylsä. Hän ei vain pitänyt taistelemisesta, ja ei nyt ollut mitään millä edes voisi. Hänellä ei todellakaan ole tarpeeksi fyysistä voimaa, että voisi juuri vaikka nyrkein ja potkuin vastata toisen iskuihin.
"En pidä taistelemisesta." vampyyri sanoi ja nousi hieman vapisten seisomaan.
"Ja ei se hyödytä mitään, jos puren sinua. Ainoastaan vampyyrin veri vahvistaa minua..." hän sanoi ja katsoi jonkin aikaa hiljaa hänelle selänkääntänyttä Armenia.
"Öm... Kiitos. Kiitos, kun et ihan puolikuolleeksi minua hakannut." vampyyri sanoi. Puolikuolleeksi ja puolikuolleeksi... Tässähän tavallaan kuollut jo oltiin...
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 14, 2008 18:37:34 GMT 2
Armenin korvat nytkähtivät ja hän nyrpisti nenäänsä pyöritellen päätään kieli ulkona.
Juuri tuon takia olisi pitäny tappaa! Mutta ei se hyödytä mitään, jossei tuo edes laita vastaan. Namek tuhahteli itsekseen ja kuunteli vampyyrein selittelyjä.
"Voisinhan minä korjata asian ja vaikka ajaa sinut maanpakoon, mutta kun ei tosiaankaan huvita!!" Hän raivosi selin Kiyoon ja painoi sitten kasvot käsiinsä.
Miten joku voi oikeasti ottaa noin paljon kaaliin?
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 14, 2008 18:44:55 GMT 2
Kiyoa lievästi sanottuna harmitti. Harmitti se, että toinen ei ollenkaan pitänyt hänestä. Sen hän aavisti tuosta tuhahtelusta, ja vampyyri osasi jotenkin aavistaa aina tunnettilan joissakin tyypeissä. Maanpakoon? Turhaa... Ollaan jo perjaatteessa lainsuojaton. Kylään ei vampyyreja haluta, joten ollaan asetuttu asumaan hylättyyn kylään. Ei kukaan ainakaan voi tulla marmattamaan.
Hänen olisi toisaalta tehnyt mieli vain tokaista jotakin: anteeksi, että olen olemassa-tapaista. Mutta piti suunsa kiinni.
Ettei vain sanoisi mitään, mikä saisi toisen raivostumaan enemmän.
Vampyyri laahusti jonkun koivun viereen ja nojasi sen runkoon. Tänään pitäisi taas käydä juomassa, tuo vei jo liikaa voimaa.
'Mitä olen tehnyt, että ansaitsen tämän?' Kiyo mietti itsekseen ja huokaisi.
|
|
|
|
Post by MissBakura on Oct 14, 2008 18:53:39 GMT 2
Armen kuunteli ruohikon kahinaa Kiyon luuhustaessa ja sitten koivun kuoresta lähtenyttä pientä rapinaa. Tuo ei siis lähtenyt. Halusi siis tahallaan ärsyttää! Jossei kerran kuole vammoihinsa, niin mihin sitten? Miksi kaiken piti olla niin hankalaa! Ei kotiplaneetalla ikinä ollut näin monimutkaista tappaa ketään.
Nyt tuo suvaitsi pitää suunsa tukossa, että kuuli omat ajatuksensa ja pystyi pyörittelemään asiat kohdalleen. Mutta se tosiaan jäi häiritsemään, että miten tuollaisen olennon muka voi sitten tappaa. Tarvittaisiinko siihen jotain aseita, pelkät nyrkit eivät siis riittäneet. Häiritsi olla niin nuori ja kokematon. Heti kuoriuduttuuaan Armen oli joutunut selviämään yksin, mutta munan viereltä oli löytynyt pehmokissa, jonka namek oli pienenä nimennyt Nyo-Chaniksi.
Tekisi mieli sanoa jotain sarkastista ja ilkeää, mutta päähän ei kertakaikkiaan putkahtanut yhtään mitään.
|
|
|
|
Post by Koji-Chan on Oct 14, 2008 19:04:59 GMT 2
Kiyon olisi tehnyt mieli ruveta itkemään. Miksi joka ikinen vihasi häntä? Miksi kukaan ei halunnut olla ystävä? Johtuiko se vain siitä, että oltiin tälläinen kirottu vampyyri. Vampyyrina olo oli tavallaan kirous, se ei ollut sellainen kuin ihmissuden kirous... Siitä pääsi, vampyyrin kirouksesta ei. Paitsi hän oli kuullut jotain, että jos tappaa sen, joka muutti vampyyriksi pääsisi tästä kirouksesta. Mutta... Hän syntyi vampyyriksi.
Kiyo olisi kyllä mitä luultavemmin lähtenyt jonnekkin, voimat vain olivat aivan liian lopussa, että jaksaisi minnekkään lähteä. Ei edes siipiä jaksa kasvattaa ja lentää pois.
Vampyyri katseli taivaalle. Oli selvästi hämärämpää, kuin aiemmin. Tähän aikaan pimeä laski verhonsa hyvin äkkiä. Pian kuukin olisi korkealla ja tähdet tuikkisivat. Ne, mitkä Kiyo näki joka ikinen päivä. Pari pikkulintua lensi hänen yläpuolellaan olevaan puuhun, luultavasti pesä siellä. Toinen niistä uskaltautui mennä tutkimaan Kiyoa, kun tämä ei niin uhkaavalta tuntunut. Hän ojensi hiljaa kätensä lintua kohti ja tämä uhkarohkea lintunen kävi istumaan etusormelle. Hyvä ettei nyt ihan kaikki pelänneet. Punatukkainen silitti linnun päälakea hyvin varovaisesti toisella kädellään. Ja pian lintunen lensikin takaisin kumppaninsa luokse tuonne jonnekkin oksistoon piiloon.
Kiyo oli jo kauan haaveillut löytävänsä sen oikean rakkauden, kaikki ei kuitenkaan niin helposti mennyt.
|
|
